"MUISTONI KUKKIVAT SILTI - - KUIN ÄITI NIISSÄ NUORUUSKUVISSAAN."

ke 13072011 klo 1:18

vilken dag!
tämä on niitä päiviä kun tyystin jättäytyy ajan pauhinasta, eikä edes huomaa.
päiväni alkoi kurjaakin kurjemmin: heräsin havahtuakseni siihen tosiseikkaan, että olen suvunjatkamiskykyinen nuori nainen ja hurja teurastusmäiskintä käynnissä sisuksissani.!ö kumma ettei sitä tunne itseään niin viehkeäksi, kuin mitä sen olotilan merkitys korostaa.

päätin hautautua omaan mariaanien hautaani peittojen ja vällyjen syvimpiin kammioihin ja antaa sänkyni nielaista itseni tältä maailmalta. mutta koska tää järjestelmä ei harmi vaan anna siihen resursseja, könysin itseni lopulta ylös ja keitin rooibosteetä ja söin hapankorppuja, miten runollista.. leipä on homeessa ja banaanit mustuneet ja tiskivuoren ohi ei voi livetä ilman kaasunaamaria, mutta kynäni virkosi henkiin ja tekstiä senkun soljuu kirjani sivuille joten kuka jaksaa jäkättää elämän näennäisyyksistä.? :P
niin aamulla sitten pääsin tonkia jonkun hyvänmielenelokuvan jotten tukehtuisi menstruation depression'iini. mut iltasemmalla kekkasinkin huisin paljon lohdullisemman pahanpäivänpuuhan! - siivosin taidekaapistani yhden suuren laatikollisen viimevuosien muistoja takas aivojeni lokeroihin ja ei-niin-muistamisen-arvoiset heitin menemään. oi Kultainen Nuoruus, mitä sieltä löytyikään!Ö valokuvia, valokuvia, valokuvia, lehtileikkeitä, kirjeitä, elämäni ensimmäinen Vogue <!, hamassa tulevaisuudessa tuleville lapsilleni säilömät kierrätystunnelelut, Snan antamat koon 9½ nahkarukkaset, punainen 80's nahkalippis, lapsuusmukini.. niin ja tietyst sadattain koulutöitä. on se elämä niin ihmeellistä. kun se sillai osaa lokeroitua sisimpiin sopukoihin. järjestelmällisesti ja ilman ulkoisia kovalevyjä. we're such pieces of art!

inspiroiduin äidin nuoruuskuvista ja muistin mitä taiteessa niin rakastan. kaipaan jo syksyä ja niitä lapsuuden loppumattomia lumisia teitä auton kyydissä yön hämärissä. kissani kiukustui huomiosta jolta se jäi paitsi ja hyppäsi hyllylle pudottamaan tyhjän viinilasin kostoksi, vekkuli. käsitteleekö ihminen jotain osia elämästään aina tietyissä vaiheessa? näen nykyisin toistuvasti unta tietyn etapin ihmisistä ja elämänvaiheista elämässäni. joka yö. jospa aivomme käyvätkin jotenkin samoilla rattailla ympyrää niin, että tiettyihin muistoihin palataan junnaamaan myöhemmin toistamiseen? ikään kuin ei riittäisi, että asiat kertaalleen eletään vaan sit ne vielä huokuu takas mieleen ihan kuin ne tahtois, että niistä väkisin opittais jotain.
ja annettais anteeksi.


taiteellista ja muistorikasta elämää!
XOXOX
A.

ps.lopuks muutama fiilistelykuva Pariisista arjen piristykseks.