Kuljen Helsingin katuja uhmakkaana
kaula paljaana
Sen kohdalla kaupungin pelot ja irtiriistäytyneet halut
Uivat sisään
Sanoissa, joita en osaa enää lausua kirkkaasti
Tohtorin kädet ovat kylmät ja hän sörkkii silmämuniasi
Urhoollisena kestät kaiken
Sinä aina kestät, minä en
Illan päätteeksi itku kurkunpielissä raastaen
kuppilassa suren sanatonta häpeää
Vilkkaat isonkaupungin kansalaiset
elävät elämiään kiivaina, suulaina, paljon tietävinä
Säpsähdän tarjoilijan ääntä
Lappaan munuaissorbettia itkun raatelemaan kitaani
Ja imen kaulani kautta kaiken kanssaistujien suoltaman roskan
kuin kaulan reiän kautta tupakkaa hönkivät herrat
Kaikkeni annan
Luulen että se Suurempi Paha
saa minusta yliotteen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti