hyvää kannattaa odottaa, niinhän nuo sanovat. :p
koittipa aika tämänkin tarinatuvan vihdoin avata ovensa.
<kuka keksi kaikki pahanmakuiset iltayrttiteet.??>
tänään.
tänään "tanssin niin kuin tanssin joskus, poikien kanssa työväentalolla.."
nauroin kankealle sielulleni.
tapasin kaksi kaunista mieltä, joiden sisäistä laulua voisin vain kuunnella ja kuunnella. kastuin kun helsinki itki.
mietin sinua ja sitä yhtä vanhaa muistoa..
join kuusi kuppia teetä. vedin kissaa hännästä. hiljennyin ja kuuntelin omaa kehoani sataan vuoteen. haaveilin omasta ministä ja aprikoosinsävyisistä sakari sausoista. ikkunashoppailin. suutuin kissalleni kun se ei usko sanaa ja kiipeää alati kirjahyllyn päälle raiskaamaan jo kuollutta hääkimppuani. ilahduin valoisista ajatuksistani vaikka tämä oli maailman kolmanneksi rumin päivä. vihaan kevättä. kuuntelin agnes obelia. sain kauniin postikortin joka käski olemaan välittämättä merkityksettömien ihmisten mielipiteistä. niin lohdullista.
kevät on taatusti ruminta aikaa vuodessa. ehkei pariisissa, mutta kakkasuomessa ainakin. mieleni itkee katsoessaan ulos ja nähdessään pakokaasujen raiskaamat tienpielet, tallatut koirankakkiaiset, talven rääpimät alastomat puut, ihmiset jotka ei jaksa vielä hymyillä. tuulipukukansan ja sateenvarjot. harmaat sielut. silti ajattelen, että JOKU JÄRKI TÄSSÄKIN ON OLTAVA. ?
johtunee siitä, että kun suomimaa kerta on ns. "hyvinvointivaltio" niin kompensoidakseen tätä ylenpalttista kokemaamme hyvyyttä, on edes kelin oltava sieltä pyllystä. kun taas siellä, missä yhteiskunta on rikki ja olot köyhät ja kaikki kurjaa on aina kaunista ja aurinkoista. kohtuus kaikessa. niinhän. tässäkin se pätee. silti ne ihmiset siellä aurinkoisessa perspussissa ovat onnellisempia. ajatella.. en kyllä ihmettele. onnellisuus rakentuu perusteista, sanoi se horatius vai kuka olikaan. ulkonaisista seikoista sää lienee tärkeimpiä. ainakin meillä äärimmäisen säävaikutteisilla ihmisillä. se antaa niin ylevät lähtökohdat päivälle. kun ennen kuin avaat silmäsikään aurinko jo leikkii ihollasi. mikä verraton alku uudelle päivän elämälle!
onnellisimpina päivinä elämässä onkin aina paistanut aurinko. eikös olekin?
kuten kuvan päivänä toukokuussa 2009. .. <3
lopuksi kerron vielä pienen tarinan pojasta, jolla oli kultahammas ja tytöstä, joka uskoi kaikkiin maailman ihmeisiin. poika rakasti tyttöä salaa kauan. liianko kauan, en tiedä. vaikka isot pojat aivopesivät hänet, hän silti vaan uskoi. tytön ihmeisiin. ja tämän kasvoihin, joissa saattoi kelmeävaloisimmalla päivän hetkellä nähdä ihon alla suonien juoksuttavan verta kaikissa sateenkaaren väreissä. ja korvalehden läpikuultavan valon. tyttö ei uskonut olevansa mitään sellaista kenellekkään. hänelle rakkaus oli vain mielikuvituksen säie. jonka saattoi kutoa, jos löytäisi ihmisen, jonka unissa laulavat samat linnut. lopulta poika kysyi tytöltä, mitä tämän tulisi tehdä, kun hän rakasti erästä tyttöä enemmän kuin kuu aurinkoa. tyttö sanoi, että tämän tulisi etsiä kaksi identtistä vaahteran niskastaan pudottamaa syyslehteä, kirjoittaa niihin asianosaisten nimikirjaimet ja pudottaa kaupungin korkeimman talon katolta ennen myrskyn silmän avautumista. niin poika tekikin. myrskytuuli lennätti ne tytön ikkunasta sisään, ja hän huomasi pojan nimikirjaimet toisessa lehdessä ja toisessa - omansa.
tyttö kuitenkin uskoi muihin ihmeisiin niin, ettei antanut pojan milloinkaan nähdä maksansa ja pallensa kupeessa jyskyttävän sydämensä saloja ja rientoja.
he eivät sittemmin tavanneet.
tytön vei myöhemmin syksyn itkemä vesi mukanaan.
joskus, pienoisen hetken,
kun poika kulkee viemärin yli syyssateen hiivittyä sen kainaloon, hän kuulee,
kuinka tytön levoton mieli veden kohinassa laulaa.
kevätitkujen ropinassa
Ameliè
Great post.
VastaaPoistaKiss.