tuijotan ulos.
älä tuijota,
silmäs muuttuu tyrkkyparveks taivaankannelle,
sinä aina sanoit.
silti minä vain tuijotan.
hän sanoo että minun olisi parempi täällä.
maan vahva kamara allani
ja keuhkoissani
tilaa
suurille luuloille.
niin vähän
se on
mikä tekee onnelliseksi.
hän vain lypsää ja maalaa.
hänen on hyvä olla.
sen näkee puoskaritkin.
hiljainen
ja tuomitsematon.
on
lehmän mieli.
ihania vihreä tee-kukkasia by Caffi.
hullu taiteilijakolmikko vs06.
depressoitunut kirjailija, boheemi farmarineiti ja taidemaalari
plus maailmaa kiertävä kassialma.
XOXOXO
sen silmä on niin kaunis.
taivaalla luikertaa
sydämenmuotoinen pilvi.
kuulkaas. la 30.huhtikuuta 2011 0:42
elämä sen kun viskoo naamalle mitä kummallisempia sattumuksia.
on niin monta tapaa ratkaista asioita.
"elämässä on aina, joka kohdassa, tasan kolme mahdollisuutta: voi tehdä jotain, voi antaa olla, tai voi tappaa itsensä." (Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat)
.. yhtä kaikki. tapasin tässä taannoin kaksi tuttavuutta vanhasta elämästäni. on voimaa pitää yhtää, kun elämän junat vievät eri raiteille. onneksi on edes ne kerranvuotiset teehetket, kun kukin voi päivittää kuulumisensa ja parantaa maailmaa osaltaan. :p ja vaikka näennäisesti oma elämä pyörii jokseenkin paikoillaan, voit silti olla onnellinen. olen oppinut, ettei jatkuva suorittaminen, puskurointi, eteneminen, se-että-saa-kaiken-haluamansa-mahdollisimman-lyhyessä-ajassa - kiiltokuvaelämä, se ei tuo onnea. ts. ulkoiset seikat ei tuo onnea. ratkaisevinta on sen oma päänsisäinen tapa nähdä ja kokea tätä elämää, eritellä ja asennoitua. oma vuohi, lusikka ja soppalautanen. se on onnea jollekin. mikä on onnea minulle? miksen näe sitä? pelkäänkö, että se muuttaisi minua, olla onnellinen? että tämä kaikki riittääkin? ja silti ei riitä?
mitä siinä on, mitä niin kovin pelkään.? onnessa.
voiko taiteilija olla onnellinen.
osaako onnellinen ihminen tiedostaa maailman pahuutta.
miksi se on silti onnellinen.
kai se on enemmänki tasapainoa.
mutta taas, tasapaino ja onni ja seesteisyys on normaalia. tavallista.
mitä en ole normaali.
olen sairas ja pieni ja voipunut ja melankolinen ja ahdistun kaikesta,
minkä muut antavat olla.
siinä se luovuus.
kuinka oppia ammentamaan, jostakin, mikä tekeekin olon hyväksi, ehyeksi.
maalata iloisilla väreillä tuntematta itseään ulkokultaiseksi.
maalla on kaikki paremmin.
siellä ei eletä purkissa ja lokeroissa.
elämän kulku on toisiintuvaa, mutta irti kaikesta tarpeettomasta höykytyksestä.
äänistä ja melusta.
ohilipuvista takeista ja kyynärpäistä.
alaspäinkatsovista silmäpareista..
siellä sinua katsotaan silmiin ja tervehditään.
huolehditaan.
pidetään ihmisenä.
monikohan ihmisten ongelma poistuisi yksin sillä, että kaupungit lakkautettaisiin?
sillä välin, jos saisi sen maaseudun mielensä sisään.
ne lehmät ja navetasta ulvahtavat hajut, laakeuden, järven pinnan soreuden ja vapauden.
vapauden.
vapaata kevättä
Amèlie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti