FALLING FOR THE FALL.

tervetuloa Syksy! 
hiljalleen kehoni ja mieleni heräilevät kesäpaostaan syyssateiden saattelemana. kaikki alkaa taas tuntua runolliselta ja mielekkäältä.

varoitus! luvassa rajua lokerointia ja yleistystä.
tiedättehän:
kesä on niitä ihmisiä varten, joilla on: lukemattomia ystäviä ja kavereita, loputtomia unelmia ja intressejä toteuttaa niitä, tapahtumia ja tapauksia toisensa perään, aina tarpeeksi rahaa hyvään shamppanjaan ja mansikoihin ja matkailuun Euroopan kesäkaupunkeihin, pysähtynyt karvankasvu ja auringossa hehkuva synnyinrusketus, pisamia ja itsevirkatut bikinit, kesähuvila saaristossa tai suomenruotsalaisten ystävien purrella, kyltymätöntä energiaa kekkaloida hietsussa tai muulla kyllin tasokkaalla rannalla, tai energiaa kaikkeen yllämainittuun ylipäätään.
haha.

syksy on meitä muita varten, jotka: nauttivat ulkomaailman pakoilusta yksin sohvatyynyjen lempeässä katveessa, syysyön tai ulkolyhtyjen tuijottelusta kuuman viinin kera lampaantaljan alla, kasvattavat kulmakarvat toisiinsa kiinni päivien viiletessä, saavat puhtia sateesta ja örmyisestä taivaasta, nukkuvat aina kun mahdollista, suorittavat uskollisesti lempisarjansa maratonin tai lukutoukkautuvat kotelossaan ja polttavat kynttilöitä kaikkialla huolimatta anopin paheksunnasta, juovat mausteista teetä, ihailevat ruskantahrimaa puustoa ja kuolemaanvalmistautuvaa luontoa, eristäytyvät, muovaavat sänkyynsä sikiöasentoon kehonmentävän kolon, elävät omenoilla, teellä ja kirpeällä ilmalla.
ah.


kirpeitä aamuja, omenaviiniä ja melankolista koteloitumista!
syyssyyhyssään,
A.

 

 

 

MAALISMANIA (TAI SEN PUUTE).

vaikka niin pitkään on pitänyt sanoa yhtä ja toista,

yhtäkkiä, kun olen tässä, en enää saa sanoja löytymään..

"Mitä sanoille on tapahtunut, kun ne eivät enää

tarkoita mitä sanovat?" Claes Andersson

kevät -nyt kai sen voi jo melkein sanoa-

tyrkyttää itseään jo miltei joka kadunkulmassa.

minä vain en tiedä, mitä sille(kään) sanoisin.

"Tervetuloa?"

yritän kyllä niin kovasti ja ihan vilpittömästikin.

ostin tukuittain siemenpusseja ja aion viherpeukaloitua ja kasvattaa kokonaisen metsän pihatilkulleni.

(tiedättehän, sellaisen sarjakuvamaisen ilmiön: naapuroiden pihoilla pallogrillit ja baden-badenit ja minun pihallani sankka läpitunkematon pimeä kuusimetsä, haha.)

selaan maanisena kevätvaatekuvastoja ja ruksin kaikki, mikä tekisi arjestani täydellistä (täydellisen trendikästä ja virtaviivaista).

yön pikkutunnit ruuhkaudun netissä hamuten halvimpia pariisinlähtöjä (joihin siippani ei kuitenkaan koskaan anna siunastaan.) lyöttäydyn kaupungin edistyksellisimmän kuntosalin jäseneksi. intoudun taas hifistelemään ruoka-aineilla ja valmistelen korkeimman luokan gourmet rawfoodherkkuja..

silti hiljalleen olen huomaavinani, miten musta väri kohisee vuolaana kevätpurona takaisin ihonpinnan alle ja eräänlainen psyykkinen takatalvi valtaa mieleni.

yöllä herään ja huomaan, että minun puoleni sängystä on tyhjä.

lähden etsimään ja löydän itseni vessan lattialta pohtimasta, pelosta väreillen, että näinköhän se Iso Paha palaa varpaankynsien alta ennen aamun valkenemista ja sukeltaa nahan alle kuin iljakkain iilimato ikään.

-- well, go and see.

ja tiedättekö mikä keljuttaa kaikkein eniten?
se, miten ihmiset kehottavat "järkeistämään" elämääni.
typerä ajatus koko järkeistäminen. miten järkeistää elämää, jossa mikään ei meinaa tuntua miltään? eikö sitä pitäisi ensisijaisesti yrittää tunteistaa?


tunteistettua viikkoa,
XOXO
Aml.

Eräänä yönä Utö'ssä 2012.
Taivaanrannassa ratsastamaan lähteneet valonlähteet,
punainen piru ja jänöjussi ja perässähiihtäjä taivaankannesta langanpäässä roikkuva tipu.

HAPPY ANNIVERSARY, LOVE.

"Olen niim tottunut sinuun, etten huomaa läsnäoloasi, ja

voin kirjoittaa: yksin. Mutta jos olet poissa,

tasapainoni särkyy, poissaolosi on lapsuuteni kolea

syksy, pimeä vuodenaika ja ovien sulkeutuminen."

Tyyne Saastamoinen

kolme vuotta,

useita viel' rinnallasi toivoen

Ame.

SUURIA SÄVELIÄ PIISKAVASSA SATEESSA.

elämä lyllertää ohitseni kuin kylmän kangertama siili.

saapuihan se vihdoin,

tämä niin kutsuttu kesämme.

taivaankannella purjehtivat Mahtipontiset Pilvet.

huominen kajastaa jossain määrittelemättömänä

niin kuin tämä Persoonallisuuteni.

"joskus on vain unohdettava kaikki muu ja tanssittava."

tai vaihtoehtoisesti

ota auto ja lähde ajelemaan

öisen rankkasateen 

sivaltamalle Tuusulanväylälle

ja kuuntele kajarit kirmaten

yllä olevaa kappaletta.

toimii.

xxxos

A,

AUTUMN INSPIRATION.

11182011 23:16

syksyni on täytetty liian suurilla tunteilla.
ne parkkeeraavat kaikki väärään järjestykseen sisääni,
eikä kukaan enää löydä tietä ulos..
tuijotan kattoa, joka ei koskaan muuta ilmettään.
kynttilät saivat burn out'in ajat sitten ja sukeudun tähän hiljaiseen hämärään.
tahtoisin karata syysyöhön, laulaa kovaa kadulla ja juoda iltateen pihan isolla kivellä ohiajavia harvoja autoja tiiraillen.

harmaus on kaunistakin, jos olisi aikaa sille.
tihkun ideoita ja inspiraatiota, mutta kotiin ennätettyäni olen aina niin vihannes, ettei käteni enää muista mitä aivot niille komensivat.
haluan rakentaa oman majan, jonne paeta koleita naamoja ja maailman ankaruutta. tule, niin rakennetaan oma salapaikka arjen katkeruuden keskeltä pois piiloutuaksemme,

A.

#7 juo kuumaa viinillä lantrattua glögiä ja kuuntele florence+the machinen "you've got the love".xxx

NELSON MANDELA JA TURLUTIINIT JA BANAANIKÄRPÄSET JA SATEINEN LOKAKUUN MAANANTAI.

katson ulos ikkunasta ja mietin, kuinka tässä näin kävikään.
sade nuolee ikkunanpieliä ja pihakoivutkin ovat jo antautuneet syksyn kurittomiin käsiin. tip tip tip.

suunnittelen varastonsiivousrulianssia ja juon yrttiteetä ja kaipaan lapsuuden Turlutiini-kirjoja. pienet miehet asuvat puussa. tällä säällä tässä syksyssä voisinpa olla peukaloliisa ja piillä raparperin lehden alla. kanssani siilit ja etanat ja karvamdot.

kuka keksi byrokratian. sanakin niin ruma, kuin se tulisi ulos oksennuksen saattelemana. paperisotaa..
pidin enemmän siitä lapsuuden versiosta.

mikä on kun tapan koristepaprikankin.
kissa sentään vielä elossa.
nämä sormet eivät enää pysy käsissä.
vai luonteestako sekin riippuu.

kello tikittää ja autot ajelee vesi renkaissa uhisten. tik tik tik. swasshh.
minä yksin ja musta naiseni Claudine.
ei turhia puhu. voisinpa itsekin seisahtua vuodeksi tai kahdeksi.

juon sadonkorjuumukista ja Nelson Mandelan silmät tuijottavat kattoani. banaanikärpästen vallankumous. mistä niitä oikein sikiää. ennen eivät viihtyneet edes kompostissani.

pilvet norkuavat alhaalla. sataa sataa. sataa..
kissat piiloutuvat sängyn alle lokakuuta piiloon ja laululinnut ovat lähteneet. pihalla ei kuulu kuin laitapuolisten laulut lauantaisin.


lokakuusta.
Ame.

MITÄ SYKSYLTÄ ODOTAN.

näinä iltoina syksy painaa enemmän. nautin sen painosta keuhkoissani. ilma tuoksuu koulunaloitukselta, ensisuudelmalta, satulanahalta ja happamilta omenoilta. näinä iltoina kaipaan omaa tupaa maalla, vuohia ja hevosta, jolla kirmata elonkorjuun nuolemia peltoja kunnes silmät eivät enää erota taivasta ja maata ja katse sumenee kyynelistä, jotka vauhdin huudossa kiirivät posken kaarta niskaan asti..
rakkauslauluja kasetilta heinäladossa kun ulkona sataa.
sammunutta lyhtyä huussiretkellä.
kallionpieliin tyrskyävää merta, jonka kohinaa kuunnella keltaisen sadehatun alta tyhjä kotilo korvalla.
surullisia lauluja ja viiniä yksin kuistilla.

kaupunkisyksyt vaativat enemmän ajatuksia ja suunnittelua ja vaivannäköä.
koskaan et löydä syyspiiloa, jossa joku ei olisi jo ollut.
enkä tiedä onko helsingissä vanhoja linnoja, jonka sisuksiin voi tehdä syysretken makuupussin ja myrskylyhdyn, teetermarin, muistikirjan ja doriskeksipaketin kanssa.
aina kun keksin hyvän piilon, tulee herra puistonvartija mikälie ja raahaa hihasta pois..
jää vaihtoehdoksi sillan alle romanien kulkukissojen ja puoskareiden viereen.
rosoisuutensa siinäkin.
mutta liikaa ihmisiä.
tahdon että vain minä ja syksy.

A.