NÄHDÄ LEHMÄN MIELI JA NIELLÄ KYYNELEET.

tuijotan ulos.

älä tuijota,

silmäs muuttuu tyrkkyparveks taivaankannelle,

sinä aina sanoit.

silti minä vain tuijotan.

hän sanoo että minun olisi parempi täällä.

maan vahva kamara allani

ja keuhkoissani

tilaa

suurille luuloille.

niin vähän

se on

mikä tekee onnelliseksi.

hän vain lypsää ja maalaa.

hänen on hyvä olla.

sen näkee puoskaritkin.

hiljainen

ja tuomitsematon.

on

lehmän mieli.

ihania vihreä tee-kukkasia by Caffi.

hullu taiteilijakolmikko vs06.

depressoitunut kirjailija, boheemi farmarineiti ja taidemaalari

plus maailmaa kiertävä kassialma.

XOXOXO

sen silmä on niin kaunis.

taivaalla luikertaa

sydämenmuotoinen pilvi.

 

kuulkaas.             la 30.huhtikuuta 2011 0:42

elämä sen kun viskoo naamalle mitä kummallisempia sattumuksia.

on niin monta tapaa ratkaista asioita.

"elämässä on aina, joka kohdassa, tasan kolme mahdollisuutta: voi tehdä jotain, voi antaa olla, tai voi tappaa itsensä." (Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat)

.. yhtä kaikki. tapasin tässä taannoin kaksi tuttavuutta vanhasta elämästäni. on voimaa pitää yhtää, kun elämän junat vievät eri raiteille. onneksi on edes ne kerranvuotiset teehetket, kun kukin voi päivittää kuulumisensa ja parantaa maailmaa osaltaan. :p ja vaikka näennäisesti oma elämä pyörii jokseenkin paikoillaan, voit silti olla onnellinen. olen oppinut, ettei jatkuva suorittaminen, puskurointi, eteneminen, se-että-saa-kaiken-haluamansa-mahdollisimman-lyhyessä-ajassa - kiiltokuvaelämä, se ei tuo onnea. ts. ulkoiset seikat ei tuo onnea. ratkaisevinta on sen oma päänsisäinen tapa nähdä ja kokea tätä elämää, eritellä ja asennoitua. oma vuohi, lusikka ja soppalautanen. se on onnea jollekin. mikä on onnea minulle? miksen näe sitä? pelkäänkö, että se muuttaisi minua, olla onnellinen? että tämä kaikki riittääkin? ja silti ei riitä?

mitä siinä on, mitä niin kovin pelkään.? onnessa.

voiko taiteilija olla onnellinen.

osaako onnellinen ihminen tiedostaa maailman pahuutta.

miksi se on silti onnellinen.

kai se on enemmänki tasapainoa.

mutta taas, tasapaino ja onni ja seesteisyys on normaalia. tavallista.

mitä en ole normaali.

olen sairas ja pieni ja voipunut ja melankolinen ja ahdistun kaikesta,

minkä muut antavat olla.

siinä se luovuus.

kuinka oppia ammentamaan, jostakin, mikä tekeekin olon hyväksi, ehyeksi.

maalata iloisilla väreillä tuntematta itseään ulkokultaiseksi.

maalla on kaikki paremmin.

siellä ei eletä purkissa ja lokeroissa.

elämän kulku on toisiintuvaa, mutta irti kaikesta tarpeettomasta höykytyksestä.

äänistä ja melusta.

ohilipuvista takeista ja kyynärpäistä.

alaspäinkatsovista silmäpareista..

siellä sinua katsotaan silmiin ja tervehditään.

huolehditaan.

pidetään ihmisenä.

monikohan ihmisten ongelma poistuisi yksin sillä, että kaupungit lakkautettaisiin?

sillä välin, jos saisi sen maaseudun mielensä sisään.

ne lehmät ja navetasta ulvahtavat hajut, laakeuden, järven pinnan soreuden ja vapauden.

vapauden.

vapaata kevättä

Amèlie

AND THERE'S SOMETHING OF YOU IN EVERYTHING I LOVE.

hey Love.^         11.huhtikuuta 2011 0:07

mikä päivä! sunnuntait ovat ihmeellisiä päiviä. tässä päivässä tosin oli jotain poikkeuksellista hekumaa, liekö tuo kevätaurinko joka leikki iholla ja sai sielun ahmimaan valoaan. tällaisia kevätpäiviä lisää kiitos, ei niitä harmaita joina tahtoisin pissiä housuun silkasta harmituksesta ja irvistää vastaantulijoille. ilmassa tuoksuu jo kevät ja sora nauraa tutusti kengänpohjien alla - ihmisetkin alkavat hiljalleen kurkistaa talvikuorestaan. katsovat jopa silmiin kun yritän hymyillä heille.

nämä keväät ovat niin erilaisia nykyisin.
olen iloinen, että silti huomaan vuodenaikojen vaihtumisen, moni ei. heistä jotka kulkevat saappaissani.

kirjani odottaa maltillisena lihaa kansiensa väliin, olen nimittäin vihdoin alkanut kokoamaan tekstejäni yksiin kansiin! jospa joku hullu vielä menis ja julkaisisi ne, who knows. XP

tästä päivästä vielä kerron Sinulle. <anteeksi jos näistä teksteistä tuppaa tulla sitä tänään-söin-lihapiirakan-nakkikiskalla-siinä-äidin-vanhassa-hippimekossa-sitten-menin-kotiin-ja-soitin-huuliharppua-liibalaabaa, mutta tämä päivä kun on ollut niin huisin inspiroiva, ei mahda mittään.> <i'll always love Hibiscus tea.>

asiaan.. tänään tapasin erään todella inspiroivan tytön, aivan ihmeellisen. ennen en olisi malttanut tutustua hänenkaltaiseensa, on nimittäin varsin erilainen kuin minä itse. hyvin käytännöllinen, AAMUVIRKKU <nousee kuudelta aamuisin, mammamia!ö>, hyvällä tavalla tylsähkö, hyvin vaatimaton, "plain", ei tahdo olla esillä tai tehdä itsestään nroa. hänessä vaan oli jotain kummaa pilkettä ja pulppuavaa elämänintoa, jollaista en usein tapaa ihmisissä enää. sitä paitsi kuka keksi, että on haluttavaa olla sellainen, joka aina huomataan, jonkinlainen oman elämänsä JULKKIS.? miksei ole enää LUPAA OLLA SEINÄRUUSU? miettikäähän, kun JOSKUS SEINÄRUUSUT OVATKIN SISIMMÄLTÄÄN NIITÄ MIELENKIINTOISIMPIA IHMISIÄ. eikä ne turhimot, itsensätäyteiset ähäkutit. right?

<viime yönä Brida sitten lopulta kiskoi sen hääkimppuni kirjahyllyn päältä ja aamulla herättyämme se oli raiskattu tuhannen säpäleiksi pitkin asuntoamme.. i so hate this cat. ja rakastan enemmän kuin mitään.

tämä tyttö myös innoitti minua kertomalla lapsuusleikeistään, kuinka sitoi narun päähän muovipussin, hedelmäpussin, sellaisen mihin tuuli kernaasti tarttuu, ja leikki että se oli koiransa kun tuuli sitä juoksutti ilmassa. teki heti mieli rynniä kadulle kokeilemaan! :P ah.
isänsä hylkäs hänet lapsena ja siit on siltikin kasvanu niin tasapainoinen ja terve nuori nainen. how can i do the same?

mitäs muuta. 
väinös iltapäiväteellä. tuuli leikki mun hiuskuontalossani. kuljin jalkani risaisiksi. kuvasin vähän. vein anopille kukkasia kun se on sairaana. söin pizzaa ja nuuskin liljoja joita eilen ostin stockalta. eilen muuten nuuskin niitä myös siellä kaupassa ja kuljinpa sitten nenä oranssina ympäri kaupunkia ihmetellen miks ihmiset kyylää. pikku poika hihkas mulle et: "TON TYTÖN NENÄS ON PORKKANAA!" ja mä ajattelin et se on varmaan joku sekopää. kunnes sitten virolaispariskunta tarjos mulle kyytiä ja kysyivät miks mul on ketsuppia nenässä. XP hupaisaa..
well. tänäisestä viel, voitteko kuvitella terapeuttisempaa puuhaa kuin AJELLA YMPÄRI KAUPUNKIA JA HUUTAA RAKKAASI KANSSA MITÄ ERIKOISEMPIA ÄÄNNÄHDYKSIÄ MITÄ PÄÄHÄSI TULEE. ? :D:D:D loved it. hihkuttiin äänemme käheäksi ja tunsin miten joku lukko sisältäni aukes. kokeilkaa ihmees. teki niin hyvää.

muistuttakaa et kerron kolme vinkkiä miten valmistautua kesään, ens kerral.
ugh, huomenna arabiaa ja tanssia.
pakko vähän laihtuakin olisi, jos saisin vihdoin aikaiseks tehdä avocado-pirtelöä. :p

LOVELOVE.
xoxoxo
Amèlie

KUKA KEKSI YRTTITEEN JA KEVÄTDEPRESSION. JA SADESUOJAT.

hey Folks.
hyvää kannattaa odottaa, niinhän nuo sanovat. :p
koittipa aika tämänkin tarinatuvan vihdoin avata ovensa.
<kuka keksi kaikki pahanmakuiset iltayrttiteet.??>

tänään.
tänään "tanssin niin kuin tanssin joskus, poikien kanssa työväentalolla.."
nauroin kankealle sielulleni.
tapasin kaksi kaunista mieltä, joiden sisäistä laulua voisin vain kuunnella ja kuunnella. kastuin kun helsinki itki.
mietin sinua ja sitä yhtä vanhaa muistoa..
join kuusi kuppia teetä. vedin kissaa hännästä. hiljennyin ja kuuntelin omaa kehoani sataan vuoteen. haaveilin omasta ministä ja aprikoosinsävyisistä sakari sausoista. ikkunashoppailin. suutuin kissalleni kun se ei usko sanaa ja kiipeää alati kirjahyllyn päälle raiskaamaan jo kuollutta hääkimppuani. ilahduin valoisista ajatuksistani vaikka tämä oli maailman kolmanneksi rumin päivä. vihaan kevättä. kuuntelin agnes obelia. sain kauniin postikortin joka käski olemaan välittämättä merkityksettömien ihmisten mielipiteistä. niin lohdullista.

kevät on taatusti ruminta aikaa vuodessa. ehkei pariisissa, mutta kakkasuomessa ainakin. mieleni itkee katsoessaan ulos ja nähdessään pakokaasujen raiskaamat tienpielet, tallatut koirankakkiaiset, talven rääpimät alastomat puut, ihmiset jotka ei jaksa vielä hymyillä. tuulipukukansan ja sateenvarjot. harmaat sielut. silti ajattelen, että JOKU JÄRKI TÄSSÄKIN ON OLTAVA. ?
johtunee siitä, että kun suomimaa kerta on ns. "hyvinvointivaltio" niin kompensoidakseen tätä ylenpalttista kokemaamme hyvyyttä, on edes kelin oltava sieltä pyllystä. kun taas siellä, missä yhteiskunta on rikki ja olot köyhät ja kaikki kurjaa on aina kaunista ja aurinkoista. kohtuus kaikessa. niinhän. tässäkin se pätee. silti ne ihmiset siellä aurinkoisessa perspussissa ovat onnellisempia. ajatella.. en kyllä ihmettele. onnellisuus rakentuu perusteista, sanoi se horatius vai kuka olikaan. ulkonaisista seikoista sää lienee tärkeimpiä. ainakin meillä äärimmäisen säävaikutteisilla ihmisillä. se antaa niin ylevät lähtökohdat päivälle. kun ennen kuin avaat silmäsikään aurinko jo leikkii ihollasi. mikä verraton alku uudelle päivän elämälle!

onnellisimpina päivinä elämässä onkin aina paistanut aurinko. eikös olekin?
kuten kuvan päivänä toukokuussa 2009. .. <3

lopuksi kerron vielä pienen tarinan pojasta, jolla oli kultahammas ja tytöstä, joka uskoi kaikkiin maailman ihmeisiin. poika rakasti tyttöä salaa kauan. liianko kauan, en tiedä. vaikka isot pojat aivopesivät hänet, hän silti vaan uskoi. tytön ihmeisiin. ja tämän kasvoihin, joissa saattoi kelmeävaloisimmalla päivän hetkellä nähdä ihon alla suonien juoksuttavan verta kaikissa sateenkaaren väreissä. ja korvalehden läpikuultavan valon. tyttö ei uskonut olevansa mitään sellaista kenellekkään. hänelle rakkaus oli vain mielikuvituksen säie. jonka saattoi kutoa, jos löytäisi ihmisen, jonka unissa laulavat samat linnut. lopulta poika kysyi tytöltä, mitä tämän tulisi tehdä, kun hän rakasti erästä tyttöä enemmän kuin kuu aurinkoa. tyttö sanoi, että tämän tulisi etsiä kaksi identtistä vaahteran niskastaan pudottamaa syyslehteä, kirjoittaa niihin asianosaisten nimikirjaimet ja pudottaa kaupungin korkeimman talon katolta ennen myrskyn silmän avautumista. niin poika tekikin. myrskytuuli lennätti ne tytön ikkunasta sisään, ja hän huomasi pojan nimikirjaimet toisessa lehdessä ja toisessa - omansa.

tyttö kuitenkin uskoi muihin ihmeisiin niin, ettei antanut pojan milloinkaan nähdä maksansa ja pallensa kupeessa jyskyttävän sydämensä saloja ja rientoja.

he eivät sittemmin tavanneet.

tytön vei myöhemmin syksyn itkemä vesi mukanaan.

joskus, pienoisen hetken,

kun poika kulkee viemärin yli syyssateen hiivittyä sen kainaloon, hän kuulee,

kuinka tytön levoton mieli veden kohinassa laulaa.

kevätitkujen ropinassa

Ameliè

tvnoir.de » AGNES OBÉL 'Over the hill'