ti 14.kesäkuuta 2011 klo 21:37
kuva: http://www.fotocommunity.de/pc/pc/display/11507452
ne aina sanovat, että pitää tyytyä siihen mitä on. se on viisasta ja järkevää ja vaatimaton ihminen on tyytyväinen niissä olosuhteissa missä elää jne. onhan se toki ideaalia ajatella niin..
mitä jos silti toivoo enemmän?
onko väärin haaveilla jostain muusta, kuin siitä mitä on saanut?
missä menee terveen unelmoinnin ja turhan haihattelun raja?
onko epäuskoista haaveilla enemmästä?
kauniita asioita löytyy toki tästäkin elämäntilanteesta.
mutta ehkä jotkut meistä on vain rakennettu niin, että elämän selviytymismekanismiimme vain kuuluu haaveilu.
onko se sitten niin paha, jos vakaasti uskoo, että jos lähtisin jonnekin muualle, siellä olisi asiat paremmin? ei minusta.
vaikka ulkoisiin tekijöihin ei voisikaan loppupeleissä paljon vaikuttaa, voisi ainakin jättää nykytilanteen mätine mietteineen ja tunteineen ja pulmineen kotiin. minusta kiehtovinta ja mielestäni ideaalia olisi nimenomaan mennä ja heittäytyä, viskautua uuteen elämään jossain muualla täynnä uutta uskoa ja kiihkoa ja elämänvoimaa.
ja mitä siinä menettäisi, jos huomaisikin olleensa väärässä?
tulisi vaan kotiin taatusti takki täynnä uusia kokemuksia ja kasvua.
NOTHING TO LOSE, DEAR.
voi jos sitä olisikin niin vapaa lähtemään..
jos kaikki muutkin vain uskoisivat samoin.
toisille on heikkoutta osata päästää irti ja paeta.
minusta se on tervettä ja joskus välttämätöntä.
ehkä sun täydelliseen uraan ja maineeseen ja imagoon tulee hurja lommo ja ihmiset alkaa katsoa nenänvartta pitkin, mutta se on pieni hinta siitä, että voisi säilyttää järkensä ja välttyä lopulliselta napsahdukselta.
muuan elokuvassa todettiin mielestäni naulankantaan:
"keskiluokkaisilla ei ole varaa olla hullu, siihen on mahdollisuus vain rikkailla." tms. ts. on oltava kylliksi rahaa, että olis varaa seota. varaa luopua entisestä, pakata matkalaukku ja karata los angelesiin tai minne mieliikään. improvisoida elämäänsä kunnes on voimaa tulla takas. ja jos on kylliks rahaa ni tulisko sitä takas ensinkään.
voisin hyvin elää sellaisessa kierteessä, tiedättekö.
pakata kimpsut ja kampsut aina kun alkaa kyrsimään edellisessä mestassa. :Pp raukkamaista? ei minusta. helpointa ja mielekkäintä ja eniten uusia elämyksiä tuovaa. ei niin ettäkö asioita voisi pakoilla lopullisesti, mutta joitain säröjä elämässä ei tunnu saavan ehjiksi vaikka istuis ja nyhvertäis liiman kanssa loppuelämän..
joten, milloin lähdetään?
uusia alkuja.
XOXOXO
Amélie
ps. jos et muuten pääse pois, karkaa muualle lukemalla kirja.
lukuvinkki, lue: CLAUDIE GALLAY, Tyrskyt (Avain, 2010).
pe 10. kesäkuuta 2011 klo 23:51
ilmassa tuoksuu aurinkotuuli.
mitä nyt kykenen nuuskimaan näillä räkäisillä kiduksilla, mokoma flunssa iski ja tämä kroppani muuttui kertalaakista varsinaiseksi räkätehtaaksi.ö
kesäyöt ovat niin lempeitä.
haaveilen parvekkeesta, jonne tehdä kesäpesä ja suuri maja vanhoista lakanoista ja jossa nukkua yöt ja lukea taskulampun valossa jännitysromaaneja.. :P
voiko mansikoita syödä kesällä liikaa.? en usko. namm, kiitokset sille joka keksi pursotuskermapullot!<3
suunnittelin karkaavani ålandiin ensi viikolla. antaa ajatusten lipua ja uittaa varpaita meressä ja liidellä kesän heppoisella kyljellä ja olla olla vain. sairastumiseni on opettanut, jos ei muuta, niin sen, miten irtautua ajatuksineen nykyhetkestä. elää jossain muussa maailmassa hetken.
mielikuvitus on tärkein aarteeni.
mikä on sinun tärkein aarteesi?
joskus elämä vaatii, että on opittava piirtämään uusia aarrekarttoja rakkaimpien asioidemme luo. sama kartta ei enää päde, kun elämä joskus suistuu raiteiltaan..
silloin ehkä täytyy taasen OPETELLA NAURAMAAN.
mikä sääli, että ihminen voi unohtaa sen.
tahdon oppia nauramaan. mutta se on vaikeaa nyt, kun he tonkivat niitä syöpäläisiä sisuksistani. viha kurkistaa esiin, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
suuri, eläimellinen, kontrolloimaton ja sisuuntunut Viha.
on opittava miten sen saisi mahd kivuttomasti kiskottua ulos minusta.
ja kaiken tämän rulianssin keskellä,
kertokaa minulle, miten naurettiin.
m. joy
XOXOXO
Amèlie
ti 7. kesäkuuta 2011 klo 3:18
niin satumaisen hiljaista.
jossain kujertaa joku pieni lintu ja herra sirkan soitantaa tienpientareella kuin jenkkileffoissa ikään. koko vantaa nukkuu karhun unta ja minä yksin kesän uljaassa sylissä. pimein hetki ja pian alkaa jo valkenemaan. uusi päivä. miten taianomaista. kesänyön tuoksu humalluttaa aistit, tuomi pihlajankukka syreeni, kaikki niin nuorta ja viatonta vielä. hiljainen kehäradan työmaa. bussista ei jää kuin jokuinen yön lapsi lisäkseni. kissani istuu heinikossa ja kuuntelee yön ääniä, havahtuu kun hiivin sen selän taa. mitäs me kaksi yökyöpeliä, kaksin kesäyössä. harva kai muistaa enää tämän taian.
kai ne kesäyöt ja se päätähuumaava tunne, joka minut valtaa aina silloin, juontuu niistä nuoruuden öistä, kun sitä oli vielä nuori ja kaunis ja rakasti kaikkea. eikä tämä maailma ollut vielä raskaana kakkana niskassa kyhjöttäen. kaikki oli silloin niin kevyttä ja huoletonta. tulevaisuuskin katsoi kohti suurine sinisine silmineen, enkä pelännyt mitään. olin niin onnellinen niissä öissä. vaelsin yksin radan vartta tai haaveilin "linnassani" kuunnellen yöjunien puksutusta. olin rakastunut eikä mikään kivi painanut ihoon reikää kengissäni.
miksei sitä tunnetta voisi pullottaa ja sumuttaa itseensä joka aamu?
no, ainakin näinä öinä se huokuu ylitseni.
ei tarvitse kuin avata ovi, mennä ulos ja hengittää.
helsinkikin tuoksuu kesäöinä mansikoilta ja unelmilta.
onko se se valo ja tunnelma, kuin jossain keskieuroopan kaupungissa?
en tiedä. vai ne muistot nuoruudesta, KESÄYÖ JA SUURET KYSYMYKSET ELÄMÄSTÄ, RAKKAUS, SAIPPUAKUPLAT, MÄKKÄRIN KAAKAO JA STAIRWAY TO HEAVEN'IÄ KITAROIVA KATUSOITTAJA. mieli oli vielä niin avoin ja tuomitsematon.
nyt se on täynnä vanhaa tunkkaista rojua, jotka pitäis siivota pois ja tuulettaa..
satumaisia kesäöitä kaikille!
XOXOXO
Amélie
