LOHTULAULU.

*palaan pian.
A

NÄMÄ AJAT EIVÄT OLE MEITÄ VARTEN.

"..mutta on pakko yrittää".


Amélien kolme vinkkiä onneen (tai johonkin sentapaiseen) marraskuussa:
-istua tyhjän asunnon lattialla juomassa kahvia ja hyväksyä se, että eräs vaihe elämää on jäämässä taakse

-ajaa maantietä aamulla juoden hyvää kahvia ja pistäen CD-soittimeen jotakin sellaista, jota on pitkään vältellyt vain huomatakseen, ettei nostalgia aina kirvoitakaan ikäviä tunnekuohuja

-kerran elämässä viipyä aamiaispöydässä puolitoista tuntia lukien lehteä, juoden kolme kuppia hyvää kiinalaista oolong-teetä ja vain katsellen lintuja ikkunasta

ja muistaa:
"Toivoasi et saa menettää
Vaikka mitään muuta jäljelle ei jää
Sinulla on minut
Sillä jokaisella
jossakin on
joku yhtälailla
lohduton"
Egotrippi: Nämä ajat eivät ole meitä varten


xo
A.

RUNO POISPYYHITYSTÄ.

säännöllisin väliajoin hän on päättänyt ilmaantua uniini
                   kysymättä, minun lupaamatta

Mielenvaltaaja
(terroristi)


kuin historia ei olisi jäänyt vanhoihin kalentereihin ja menneen talven lumiin
jo ennalta täynnä kysymyksiä
selvittämättömiä tapauksia,
joita kallonpuoliskollani on täysi työ
                                      deletoida (DELETE DELETE DELETE DELETE DELETE)
muististani
(kakkapää)


hän murtautuu uneeni väkivalloin
sama kaikkeuden tuikkiva ahdistus silmissään
sisältä pieni lintu vielä
jaloissaan ne ikiaikaiset
lenkkitossun rumilukset
(kuka edes käyttää sellaisia)

sama avuttomuus
sama hyljeksitty, yleisön runtelema


veljeni
Unohtamista vaille jäänyt

"SE PITÄÄ SUT HENGISSÄ, PITÄÄ SUT KASASSA" - MALJA MUSIIKILLE.

hyvät ihmiset,

päätin, että olisi taas aika ottaa esille kaamoksestaselviytymislista. viimevuotisia apukeinoja en muista enää itsekään - niitä voi käydä tonkimassa vanhoista teksteistä ja otan itselleni vapauden mahdollisesti toistaa itseäni, mutta tällä mennään.

NRO. 1 - lähde ajelemaan yksin autolla öisille sateisille kaduille ja "anna musiikin tehä taikoj" (Aurora: Se soi)
valitse tarvitsetko sydänauki-huudatusta vai selkäydintä ja kynnen alla olevia hermopäätteitä riipivää melodiaa.
vai ehkä vaan jotain aivotonta (ts. ei-ajatuksia-vaativaa) dancerevittelyä.
minulla toimivat ainakin Damien Rice ja elokuvan Once musiikki.
ajele pitkin kyynelehtiviä katuja ja laula/huuda/itke/vollota/karju tuska/ahdistus/pahaolo/väsymys/stressi/yksinäisyys ulos ja anna musiikin tuoda lohtua pimeään.

palaa kotiin ja hengitä syvään kosteaa yötä.
tunne se puhdas tila, jota tuli hieman rintarottinkien alle.

XOXO
A musica.


ps. try this:

STEARIINIMANNER.

miksei elämästä saa epämiellyttäviä asioita yhtä helposti pois

kuin pöydälle valuneita steariinimantereita

kynnellä hivuttaen, isoina liuskoina

NIMETÖN (VASEMMAN KÄDEN).

vaikka minä kompuroin sinun sanoissasi
on välillämme tämä sanaton salakieli
jota toveruudeksi kutsutaan

kun sinä käytät rumia sanoja
minä pesen aivosi saippualla lavuaarissa
kun minun sanani ruuhkautuvat
ja takertuvat kurkunpieliin
sinä nostat jaloista ja ravistat rivakasti

kuin tukehtuvaa lasta


taudin kourissa oksennamme
kumpikin kaiken ulos
kohtauksen mentyä
minä luuttuan keittiön matolta
sottaista sanahelinää ja sammakoita


kun sinä puhut joutavia
minä avaan ikkunat ja päästän ne harakoille
kun minä puhun sivu suuni
sinä keräät sanat talteen ja lajittelet
jottei mitään menisi hukkaan


taloudellisinta kuitenkin on
miten olemme oppineet säästämään
sanojamme
ei tarvitse puhua kuin puolet lauseesta
ja sinä tiedät jo lopun

ylijäävät sanat
voimme käyttää lepertelyyn


A.

COME ON KAAMOS.

on tullut aika.
toivottaa jokasyksyinen arkkiviholliseni kaamosväsymys paikalle.
hiljaa se hiipi selän taa,
        avasi vetoketjun ja kapusi nahasta sisään selkäytimeen kiinni.
siellä se nyt istuu ja pysyy.


tähän lainaan rakkaan ystäväni blogitekstiä, sillä hän, niin sanoakseni, osui naulan kantaan. (itse suosin peukaloa)

"Ensin tuli se jatkuva väsymys, joka ei hälvennyt nukkumalla. Viikkoon alkoi hiipiä päiviä, joina pää on niin sankassa sumussa, että välillä jo pelkää pyörtyvänsä otsalohko edellä kahvikuppiin. Älä kupsahda tähän, jooko, mieluummin kaikessa hiljaisuudessa oman työpöydän alle, niin ettei kenellekään vaan tule paha mieli.
    Väsymys valui jalkoihin ja käsiin niinkuin sementti. Kahvikuppi muuttui liian raskaaksi nostaa yhdellä kädellä. Täytyi varmuudeksi pitää kiinni kahdella, ettei tipu. Kädet tulivat niin jännittyneiksi, että välillä oli pakko laskea veitsi ja haarukka alas holtittaman vapinan estämiseksi.
     Yhtenä aamuna tuijotin itseäni kulmakynä kädessä peilistä ja tunsin vain, miten en jaksa. En jaksa, en jaksa, en jaksa. En jaksa piirtää itselleni kulmakarvoja ja silmiä, astua kynnyksen yli ja alkaa muodostaa sanoja. Kaikki tuntui liian vaikealta. Istuin lattialla ja itkin, että joko taas."

näin sitä mennään.
huhtikuuta odotellen.
hiljaa,
        nautinnollisesti kituen.

xoxo
Ai.

minulla on joku kumma hinku aina kuvata veden liepeillä töröttäviä kukkia lähietäisyydeltä.
tämä oli täällä jo ennen, mutta pidän siitä.

 

RUNOJA KAUPPAKUITTIEN TAKAPUOLILTA.

kyseenalaisuuksien kylmä peti
                            "Tule minun yöhöni,
                                         tule minun uneeni"
laula väärät laulut takaperin
                                                                                             ja minä saatan mennä halpaan

kurkotamme matalalla uiviin kaloihin
                 teet minulle pesän
                                                            kyltymättömistä unelmista
      ja irtokarvoista


aamulla eksymme
        vastapuolen kuppilaan
                                                                                           sinä erkanet minusta
                                                                                           käsilläsi kävellen





eilen oli lämmintä syyskuun
toiseksiviimeiseksi
kuljin ajatuksissani ilman paitaa
ja keräsin katseita taskuuni
(niille on käyttöä kun myöhemmin jään yksin)
varis loikki tielleni
pyysi ottamaan kuvan
hänestä ja nauravasta toveristaan



kram,
Amélie

TURKISH DELIGHT.

kesän muistoja mustenevaan mieleen. aikaan.

 

NUORUUDEN ELEGIA.

"Olet nuori ja kaunis/
Mutta kuka se on kun huutaa/"
Anna Järvinen feat. Olavi Uusivirta: Nuori ja kaunis

olen ylittänyt rajapyykin.
en muista tarkkaan, miten se oli, mutta jossain viimevuosien hiljaisuudessa se alkoi.
- vanheneminen.
soluni lakkaavat uusiutumasta. tai tuottamasta uusia soluja. tai jotain tieteellistä.

eli minä vanhenen.
vanhennun.
kasvan kuoliaaksi. (ei sillä, että niin kävisi tai ehtisi käydä, mutta se kuulostaa niin surullisen hassulta.)


ja samalla -
minne katosi nuoruus?
loputtomat kesäyöt, nuoruuden murheet, täyteen katettu tulevaisuus ja rinta uhkuen elämänuhoa.

-

päätin Nyt irrotella joka hetkellä.
kun jalat vielä vievät vastaanpanematta, ennen kuin näppylät vaihtuvat uurteisiin ja juoviin, "ennen kuin onnettomat päivät alkavat tulla tai ovat saapuneet ne vuodet, jolloin sanot: ”Minulla ei ole niistä mitään iloa”" (Saarnaaja 12:1 UM).

joskus kuulee puhuttavan vanhasta mielestä nuoressa kehossa.
tarkoitetaanko sillä mitä, en ole aivan varma.
toisin päin se on jännittävämpi kombo.
minä koetan vain olla ehyt, elävä ja kuulas mieli kehossa, jota kannan ja jonka nuoruudesta ja palveluksista iloitsen.
ja "vanhentua arvokkaasti" (such a cliché).
olla se kreisi skeittarimummu, joka käy omenavarkaissa ja vie papattia naapurin postilaatikkoon ja käyttää karvahattua ja punaisia nahkaleggingsejä ja irvistelee lapsille ja keräilee kissoja.
sitä, ystäväiseni, on arvokas vanheneminen a la Amélie.

arvokkaasti, tyylillä.
alanpa opettelemaan.
jota elämiseksikin kutsutaan.

A.

joskus olin nuori ja kaunis/ vierellä silloinen sieluntoveri, edesmennyt ex-katukissa Vyrppan

MIKSI RAKASTAN SUMUA.

"tämä mieletön usva jossa varjot hyökyvät toisiaan vasten, -
sielläkö tulevaisuuteni on?"
Raymond Queneau


sumuisella säällä ulkona on yhtä epätodellista kuin sisällä mielessäni.
kaikki on niin kaunista.
- ja epätodellista, etäistä.     turvallista ja erottumatonta.
siksi rakastan sitä.

x

"HONEYBUNNY HYPPÄÄ AUTOON, AJETAAN AURINKOON..."

.."Pariisissa pieni tauko, napataan deux Pernod"


Syysaurinko valaa aina toivoa ja joie de vivre'ä.
kuin lopun olisi pitänyt tulla, mutta saatkin vielä muutaman ilmaisen, odottamattoman tunnin..


Imagea pelatessa saivat valita, mikä energianlähde minä olisin.
Aurinko, niin väittivät.
(Se oli kaunista mutta ne ihmiset eivät oikeasti tunteneet minua. vain sen minän, jota heille esitän. itse olisin valinnut sormipariston.)


-
lauantaina sitten päädyin hurvittelemaan Linnanmäelle.
minä, nykyisin kaikkien kotihiirien äiti.
yllätyin, miten vapauttavaa oli hurvitella ilman estoja (tosin valtaosaksi toisten kiikuttamana) kuin lapsi ikään, unohtaen menneet ja tulevaiset, keskittyen siihen hetkelliseen vapauteen ja ajattomuuteen, jota vain ilmassa kieppuen voi kokea.
Aurinko paistoi ja olin hetken vapaa.


uskallus ylittää totunnaiset mallinsa on elämää kantava ja energiaa vapauttava voima.
ja laina-ajalla tankattu aurinkoenergia voi sekin puhdistaa valoisampaa verta kiertämään tätä rakennelmaa, joka vie minua eteenpäin.


ja hiljaa voi huomata jotain vanhaa elämästään ja älytä kiittää siitä. nähdä Kauneutta hetkisen verran.
kun bussissa kiinalainen mies aivastaa hullunkurisesti etkä voi peitellä huvittuneisuuttasi.
tai kuten aamulla auringon tulviessa sisään ikkunasta värittäen huoneessa telmivän pölyn hienoksi harsoksi, iloitsin kuinka ketterä Greta, kissani, on. se piehtaroi auringonläikässä ja hymyili ja hetken elämä oli valoa täynnä.


"Aurinkoisin terveisin"
A soleil.
XOXO

IDIOSYNCRASIES.

ja oodi Robin Williamsille.

(jonka ihania kilttejä silmiä rakastin pikkutytöstä asti.)





-Maybe you're perfect right now, maybe you don't wanna ruin that.

I think that's a super philosophy

That way you can go through your entire life without ever really having to know anybody.

FALLING FOR THE FALL.

tervetuloa Syksy! 
hiljalleen kehoni ja mieleni heräilevät kesäpaostaan syyssateiden saattelemana. kaikki alkaa taas tuntua runolliselta ja mielekkäältä.

varoitus! luvassa rajua lokerointia ja yleistystä.
tiedättehän:
kesä on niitä ihmisiä varten, joilla on: lukemattomia ystäviä ja kavereita, loputtomia unelmia ja intressejä toteuttaa niitä, tapahtumia ja tapauksia toisensa perään, aina tarpeeksi rahaa hyvään shamppanjaan ja mansikoihin ja matkailuun Euroopan kesäkaupunkeihin, pysähtynyt karvankasvu ja auringossa hehkuva synnyinrusketus, pisamia ja itsevirkatut bikinit, kesähuvila saaristossa tai suomenruotsalaisten ystävien purrella, kyltymätöntä energiaa kekkaloida hietsussa tai muulla kyllin tasokkaalla rannalla, tai energiaa kaikkeen yllämainittuun ylipäätään.
haha.

syksy on meitä muita varten, jotka: nauttivat ulkomaailman pakoilusta yksin sohvatyynyjen lempeässä katveessa, syysyön tai ulkolyhtyjen tuijottelusta kuuman viinin kera lampaantaljan alla, kasvattavat kulmakarvat toisiinsa kiinni päivien viiletessä, saavat puhtia sateesta ja örmyisestä taivaasta, nukkuvat aina kun mahdollista, suorittavat uskollisesti lempisarjansa maratonin tai lukutoukkautuvat kotelossaan ja polttavat kynttilöitä kaikkialla huolimatta anopin paheksunnasta, juovat mausteista teetä, ihailevat ruskantahrimaa puustoa ja kuolemaanvalmistautuvaa luontoa, eristäytyvät, muovaavat sänkyynsä sikiöasentoon kehonmentävän kolon, elävät omenoilla, teellä ja kirpeällä ilmalla.
ah.


kirpeitä aamuja, omenaviiniä ja melankolista koteloitumista!
syyssyyhyssään,
A.

 

 

 

YSTÄVYYDESTÄ JA HUONEKASVEISTA.



on surullista kun luulee saaneensa uuden ystävän

tai monikossa -sia -viä

jotka sitten arjen pyörteissä hylkäävät

eivät soita /eipä sillä että itsekään niin tekisin

tai toivo yhteisiä

uusia edesottamuksia

niin kuin lapsena

kun Uuden Ystävän Saamisen Riemu

muutti koko elämän

ja jos se sitten loppuikin

elämä jäi muuttuneeseen malliinsa

tosin ilman sitä Ystävää

ja Riemua

kuin ruukku jonka hankit uudelle huonekasville

joka sitten päättikin kuolla pois

- -

suren myös kaikkia niitä

mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia

joita en koskaan tule tuntemaan.

niitä erityisen kummallisia ja hulvattomia tapauksia

persoonia

jotka asuvat suurten merten tuolla puolen

tai vain kivenheiton päässä

mutta joita elämämme ei tuo samaan hetkeen

(tai joiden ohi kävelen)

siispä päätin luoda itselleni

mielikuvitusystäviä

huikeita tyyppejä

jotka ovat aina paikalla kun niin toivon

joiden häikäilemätön ja pulppuava elämänvoima

ja pursuileva into tarttua jokaiseen hetkeen

(sekä kunkin omaperäiset oikut ja tavat)

inspiroivat ja tuovat valoa päiviini

kun lihaystäväni ovat muualla.

tai jään yksin ruukun kanssa.

yksin on mukavaa.

ainakin kun on pää täynnä uusia tuttavuuksia.

/joskin olisi ihan jännää jos sairastaisi semmoista mielentautia, että he oikeasti seuraisivat Oikeasti kaikkialle

xoxo 

A.



Yksin lapsena tivolissa

p.s. mutta toisaalta:

"Kuinka siis voit edes väittää

Sä että yksinäinen oot.

Jos halki kaupunkimme kuljet

Ilman että silmät suljet.

Huomaat, että sentään

Lähes onnellinen oot."

Kuinka voit väittää - Hector

IT'S NICE TO HAVE A LIFE A LIFE OF TRIBULATIONS.

haluaisin hänen äänen.

WHY BLACK IS BETTER, STILL.

hei, kuten lienette huomanneet, blogini ulkoasu on keskellä murrosta, enkä millään tahdo saada sitä haluamani näköiseksi,(ikinä).
pitäisi laittaa lappu luukulle:
"OLEMME SULJETTUNA REMONTIN VUOKSI 1.8.2014 ETEENPÄIN MÄÄRÄÄMÄTTÖMÄN AJAN"

en oikein käsitä, miten ihmiset repivät blogiinsa toinen toistaan upeampia elementtejä kun itse en saa edes otsikkoa keskelle. :D

ja jos tämän tilanteen vetää psykologiseksi, niin eiköhän se kieli jonkinmoisesta isommasta ongelmantapaisesta.
ts. identiteettikriisistä.
(mitä minä haluan? i have no idea no more.)

vaikka kuinka yritän olla niin kepeän kesäinen ja innostunut puhtaasta valkoisesta ja kaikesta kevyestä ja raikkaasta ja puhtoisesta silti löydän itseni tummilta väriasteikoilta.
olen ihminen, joka valinnan edessä valitsisi mustan kodin valkoisen sijaan. pidän tummien värien tunnelmasta ja syvyydestä.
(ja puolustuksekseni voin sanoa, että väripsykologian mukaan täysin valkoisessa kodissa asuva ihminen yrittää eristää tunteet ulkopuolelle ja on täten tavalla tai toisella rikki hänkin).


mutta kukin kukkikoon omissa väreissään.
minä yritän hyväksyä sen tosiasian, etten koskaan muutu sisustuslehtien valkoisia kotejaan esittelevien nykyaikaisten ja modernien kaupunkisielujen kaltaiseksi.

tällaisia mietteitä tien päältä ja selityksen makua siitä, miksi kaikki on sekaisin (koska minä olen sekaisin).
väri-iloa,
XOXO
Amiél.

SUMMER HEAT.

 

 

 

 

luulen, että tänään on kesän kuumin päivä.
jota jokainen itseään arvostava ihminen juhlistaisi viimeistään tuutilla herkullista artesaanijäätelöä (valion perusirtokin käy).
no - se ei nyt onnistunut.
päätin silti leipoa mustikkakakun joutilaista pakkasmarjoista ja olla Hyvä Vaimo, sellainen pullantuoksuinen kotoilija (olkoonkin, että se on miltei kirosana).(nice try!)

samalla surettaa, että niin vaan meni tämäkin kesä 2014, ilman mitään suurta Ihmettä.
eikä aina jaksa luoda ihmettä jokaisesta päivästä, vaikka yleensä siitä paljon reteästi puhelen.
joskus voisi vain tilata jostain ihmeidentekopalvelusta pienen ihmeen päiväänsä. sen toisi pieni ihmeellinen ihminen kotiovelle ja velottaisi pienen nimellisen korvauksen, vaikka kupin kahvia tai lämpimän kädenpuristuksen.
niin saisi päiväänsä ihmeitä kerrakseen..

tavanomaisuus = ahdistavaa.
onneksi edes tämä helle sekoittaa mukavasti pakkaa. siitäpä kirjoitinkin jokunen vuosi takaperin seuraavasti (en enää tiedä mitä olen täällä ajan saatossa jo julkaissut, jos toistuu tämä, niin pahoittelen):


"Helteen paahtamat, kärventyneet ihmismielet
saavat suomalaisetkin yltämään
                         niihin suorituksiin
               alasti nakkikioskille

tikulla tökitty tylsä mieli
helle survoo suomalaista kuin puolukkaa
kovan nahan alta kurkistaa
                     jopa koominenkin suomalainen
                                        suomalaisliha
                                        suomalaissielu

tämä toverini neiti Helle
pidän hänen sadistisesta huumoristaan"


sellaista kesällä 2010.
ehkä vielä ehdin tehdä jotain mainitsemisenarvoista tänä kesänä. (?)
valvoa yön aamuun asti ja haukkoa kesäyön kostuttamaa ilmaa keuhkontäydeltä.
nukkua taivasalla, paistaa ahventa saunan uunissa foliossa, käydä elämääsuurempia keskusteluja ventovieraiden kanssa, käydä yöuinnilla salaa nakuna tai hypätä sillalta jokeen.
ja vain istua koko päivä laiturilla tai veneessä ajelehtien mukanaan mansikoita ja pursotuskermaa ja muistikirja tai vaihtoehtoisesti hyvä ystävä.
kerätä kesäkukkakimppu ja nukkua veneessä-

kesäkiihkoa,
A.

 

 

HAPPY 5TH ANNIVERSAIRE, LOVE.

vaikkakin se on varsinaisesti vasta syyskuussa.
mutta tänään on 5v. kihlautumispäivämme.
ja minähän rakastan keksiä syitä juhlaan.
tämä on jo ihan oikea syy. vaihteeksi.



                    "Jäljellä on Suru

                     Suru maailman tilasta

                     sadoista joita ei saatu

                     Suru siitä ettei työ ja rakkaus

                     enää tempaa meitä mukaan

 

                     Siksi minua ilahduttaa niin. Pitää

                     sinua kädestä.

                     Kulkea, kanssasi, pitkin näitä rantoja

                     ja poimia pensaissa marjoja -"

                         Göran Tunström: Surulauluja

MATKANTEOSTA JA MATKALLA OLOSTA.

joku viisas mies tai nainen lie sanonut jotain sensuuntaista, että
Matkalla olo muuttaa ihmistä.
Matkalle jättää osan itsestään ja mukaansa löytää jotain uutta.

ja niinhän siinä käy.


parin päivän takaisena yönä laskeuduimme takaisin helsinkivantaan radalle ja tämän Jääkarhujen Maan maaperälle.
kuten aina, minut valtasi sappeakiehuttava inhoreaktio tätä maata, kaikkea sen edistyksellisyyttä ja ylenpalttiutta kohtaan. en kertakaikkiaan mahtanut sille mitään (taaskaan).
inhosin jokaista taaksejäävää teollisuusrakennelmaa ja rumaa betonipönötystä - kaikkea mikä kielii länsimaisesta menestyksestä ja teollistumisesta.
sitä, miten täällä kaikki on "hyvin".
(puhumattakaan tiestysti 25 lämpöasteen pudotuksesta).


samalla oivalsin, että ehkäpä
inhoni kohdistui ennen muuta itseäni kohtaan, sitä elämääni kohtaan, jonka olen tänne rakentanut. kun on nähnyt Jonkun Muun Maailman, äkkiä omat ympyrät (joita ei ole valinnut, vaan joihin on pakotettu tai joihin on tyytynyt) tuntuvat niin äärimmäisen pikkumaisilta. turhilta. pysähtyneiltä.

- ja kuitenkin, muutaman päivän kuluttua, sitä huomaa taas tottuneensa, lipuneensa samaan elämäntapaan, siihen mikä hetki sitten tuntui niin vastenmieliseltä.
(miten turhauttavaa! btw aivot tottuvat uuteen asiaan kolmessa päivässä.)

totuushan ymmärrettävästi on, kuten todettu lukuisia kertoja ennenkin, että miksi viihdyn niin hyvin (missä tahansa) muualla, ei kuitenkaan johdu niinkään ulkoisista oloista (vaikka pidän yhäkin suomalaista habitusta ja kulttuuria ylettömän yksitoikkoisena), vaan ongelmista pääni sisällä.
(daa!)


matkalla tein kuitenkin monia tärkeitä oivalluksia itsestäni ja elämästäni.
myös lupauksia muutoksesta, kun palaan.
samalla panin merkille, miten hienolla tavalla "uudestisynnyin". näin muuttuvani enemmän siksi ihmiseksi, joka haluan olla. koska oli aikaa ja tilaa eheytyä.
nyt täytyisi kai osata kanavoida tuo positiivinen muutosvoima arkeeni (johon minulla on ikuinen viha-rakkaus-suhde) ja siihen miten suhtaudun asioihin (esim. "stressi ei ole stressiä. stressi on sitä miten  ennalta asennoidut eteen tuleviin asioihin").


matka on aina enemmän kuin fyysinen eteneminen kohteeseen ja takaisin.
onnistunut matka on myös matka omaan itseen, omiin tunteisiin, tapaan kokea elämää ja epäluuloihin ja pelkoihin.
siksi matkalla on niin helppo muuttua. voit jättää jotain ylimääräistä ja turhaa itsestäsi vieraaseen kaupunkiin (varmana ettei se kävele vastaasi kotikadulla) ja täyttää sen vieraan ja tuntemattoman kulttuurin ja muukalaisten, sekä lukemasi, näkemäsi ja kokemasi inspiroimilla uusilla ajatusmalleilla, näkemyksillä ja uskomuksilla.
lisäksi on aikaa pohtia, mistä omassa yläkerrassa haluaa luopua ja luoda uusia ihanteita tilalle. aikaa ajatuspesän kuuraukselle.



silti ennen kaikkea matkalla oivaltaa, ettei määränpäällä oikeammin ole väliä.
paitsi että takaisin on aina tultava.
mutta ehkä siitä(kin) voi tulla jotain hyvää. (?)


sekaisissa ja ristiriitaisissa tunnelmissa,
XX
Amélie

LOOKING FOR SOME INSPIRATION?

hei siellä,
pikaisesti vinkkaan että yle areenassa on vielä YHDEN PÄIVÄN katsottavissa tämä huippudokumentti ihanan höhlistä 80+ naisista, joiden pukeutuminen kyllä antaa melkoisen inspiksen?

http://areena.yle.fi/tv/2159654




rakastan mummoja, joissa on tyyliä ja persoonallisuutta.
he antavat aihetta hullaantua hieman ja katsoa elämää vähän enempi 'out of the box'.
miksi vanhentua, jos ei tahdo.
tai ainakaan ei ole pakko antaa sen näkyä.



A.
ps. kohta otan siivet ja lennän kauas, mutta sitä ennen yritän kirjoittaa jotain asian vierestä. bisou!

MIKSI PYSYTELLÄ OMANA ITSENÄÄN.

lisää Claes Andersonia, ennen kuin palautan.



29. RUNO

"Hiukan erikoinen voi kyllä olla, mutta vain henkensä
    kaupalla.
Silloin on se mikä on, siitä tuomio tulee.


Se joka ponnistelee ollakseen niin kuin muut
    ei ole enää oma itsensä.
Hän on nääntynyt ja sellainen kuin ihmiset yleensä.


Mukana normaalissa mielettömyydessä, normaalissa
    teurastuksessa.
Mielettömän normaaleissa puhdistuksissa.


Tule siksi mikä olet, tai kerran olit, tulematta
    toisten kaltaisiksi.
Vältä paikkoja jotka tuovat mieleen auschwitzin, gulagin tai
    taivaallisen rauhan aukion."

LOOK UP.

KAKS ASIAA.

kaksi parasta juuri nyt:
1. se, kun kissa kiehnää turkkiaan vasten paljasta säärtä.
2. se, kun vatsallasi sängyssä maaten potkaisee peittoa ja se hiljalleen laskeutuu takaisin nahalle; ensin pussilakana, sitten itse peitto.


olen hiljaa onnellinen siitä, että pitkästä pitkästä aikaa kykenen kokemaan ja tuntemaan onnea tämänkaltaisista pienistä mitättömyyksistä. 
"eikä maksa mitään!"


paitsi jos joudut hankkimaan sen kissan ja tarkoitukseen sopivan, tarpeeksi ilmavan peiton.
tai vaihtoehtoisesti voi itseään sivellä myös karvahatulla ja maata vähäpukeisena sängyllä ja pyytää jotakuta huljuttamaan ylleen vaikkapa isoa silkkihuivia.
tärkeintä on se karvatnostattava, euforinen "ihotunne", joka yhdistää meidät suurempaan, alkukantaiseen kaikkeuteen.
hehe.


onnellisia ihotunnekokemuksia ja kosketuksen riemua,
xoxo
Uneton Kouvolassa
(terkkuja mamalta&papalta)

ITSELLEEN RIITTÄMISESTÄ JA ITSERIITTOISUUDESTA.

tästä asiasta olen aikonut kirjoittaa jo pitkään.
nytpä olisi aikaakin, kun aamupäivän valo hiljaa siivilöi huonetta ja jääkaappi säestää, teekupissa viimeinen Higher Living'in Purity-pussi.


mikä on se hiuksenhienohko raja itsenäisyyden ja itseriittoisuuden välillä?
eli missä kohtaa itsensä huomioiminen on määriteltävissä tervemieliseksi itsenäisyydeksi ja milloin se on nenäkästä pakkoa voida tehdä ja olla Itse, ilman muita, omavaltaisesti.

nähkääs kun siinä se hiuksenhienous (for fine hair) tulee vastaan, jos ei ole koskaan - tai ajoissa - oppinut riittämään itselleen, niin sitä sitten opetellessaan ei aina tiedä, milloin liika on liikaa. (kun mielestäni jotkut asiat vain oppii parhaiten liioittelemalla ensin rajusti ja sitten mäkeä alas lasketellessaan löytää sen sopivan uoman).
tässä kohtaa vain voi minun tyylilläni käydä näin:
itsenäistyminen (sis.oman itsensä arvottamisen oppiminen ja hyvän itsetunnon löytyminen)-> itseriittoisuus-> itsepetos.

sanovat, ettei voi koskaan olla tarpeeksi muille, ellei ensin riitä itselleen.

sitä kai pelkään, että kuitenkin ominaiseen tyyliini, kun pääsisin omanarvontunnon makuun, törmäisin heti sinne toiseen ääripäähän, omavaltaisuuteen - ja jäisin kuitenkin yksin.


ihmiset, joista oma kultani päällimmäisenä, yrittävät vieraannuttaa minua liiasta toisten miellyttämisestä ja samalla yritän tasapainoilla omien mielihalujeni ja yleisen hyväksyttävyyden välillä. typerää, ettei tervettä itsekunnioitusta saa syntymälahjana. 

melkoisen onnistuneesti myös kulttuurimme vääristää terveen minäkuvan vaalimista. kukapa heikon itsetunnon omaava voisi luontevasti purjehtia läpi some-kulttuurin selfie-ilmiöiden ja itsensä mainostamisen esim. CV:ssä ja muissa kanavissa?
tähän tarvitsisin oman PR-ihmisen, jonka kanssa pohtia, mitä itsestäni viedä julkisuuteen ja mikä on sopivaa minämainontaa.
(olettaen nyt, että olisi tarvetta saada naamakuvansa erinäisiin väyliin)


(*syvä huokaus). ehkä luovimisen tämän kaiken välillä oppii tultuaan viiskymppiseksi ja viisaaksi. siihen asti koetan toteuttaa omaa ensimmäistä (ja ainoaa) askeltani onnellisuuteen:
#1. ole tyytyväinen



riittävän hyviä pyhäpäiviä teille!
ja perään laimea, mutta kind of tosiperäinen toitotus:
sinä olet paras versio itsestäsi. muista se.
XOXO
a Me.