"MELANKOLIA ON SURUMIELISYYDEN TUOMAA NAUTINTOA" - Victor Hugo.

kello on 4.53.57 ja kirjoitan jotain äärimmäisen tasokasta teille hyvät toverit 
sohvalla istun nuhjuuntuneen oranssin ikeahuovan alla ja yritän olla ajattelematta vihlovaa kipua alakerrassa ja kohinaa aivoissa ja ihon alla urinoidessani veritippoja
koko pitäjä uinuu vielä jossain unentuokkosten alamailla ja kissatkin ovat ihmeissään mitä ilakoin ylhäällä näinä aamun tunteina
kaipaan mielikuvaa aikaisista aamuista, jolloin saattoi unettomana kömpiä aamulehdenjakajaa vastaan ja tarjota kupposen kuumaa kaakaota - jota ei kai koskaan ollutkaan, mutta minun idealistisissa maailmankuvissani se saa elää, muisto jostain mitä ei oikeastaan ollut, mutta aikaa myöten, tarpeeksi kauan itselleen jtn uskoteltuaan, se muuttuukin todeksi (ainakin minun saduissani)
olen ahtaalla pimeässä ajassa ja vihaan niiden ihmisten onnea, joilla on varaa matkata auringon sulohyväilyn näppäilemiksi
saispa edes palan Valoa
uskon että aivomme kuolevat hiukan joka talvi
(omani ainakin)
tarpeeksi monen kuluttua olen liian tyhmä enää huomaamaan

*VÄLIRIVI*

jaa jaa

niin eilen luin jotain mielettömän kaunista ja otsikoin sillä tämän tekstini

onko missään "mitään mieltä" jos ei omassakaan mielessä, päässä

*VÄLI KUN AJATUS KATKEAA*

tiedättekö ne brutaalit lorurimpsut joita lapsena aina hoettiin?

"AA-BEE-CEE

KISSA KÄVELEE

TIKAPUITA PITKIN

TAIVAASEEN

-

TIKAPUUT KATKES

KISSAN MAHA RATKES" jne.

ihan mukavia mielikuvia luovat (ja miten ihmeessä lapset kasvavat kieroon)

tai sitten tämä uusi pelkotila, että mitä jos joku hullu tulee ja panee kissanpentuni elävänä tehosekottimeen

*VÄLI KUN MENI LIIAN SAIRAAKSI*

vielä kaks tuntia että pääsen lääkäriin

entä sitten se, miksi miehet voivat keskenään heittää niin "levotonta huulta" ja ns. "vitsejä", joita naiset inhoavat ja siiten kun minä nainen sanon mielestäni äärihauskan tilanteen luoman mustan vitsin, miehen mielestä se on liikaa tai huono?

ei mee tasan nämäkään 

*VÄLI VÄLITTÄMISEN VUOKSI*

tästedes Aion kirjoittaa ylös kaikki ne hullunkuriset päähänpistot, joita joskus tulee, mut joita ei sitten kehtaakaan toteuttaa, kerään tarpeeksi ja tehdä niistä kalenterin seuraavalle vuodelle

sen vois myydä myös jollekin eläkeläisliitolle, saatais tekemisenpuutteesta kärsiviin fabuihin vipinää!

mainio idea

*VÄLI OMAKEHUN LEMUN HAIHTUMISEKSI*

miksi kun valvoo kyllin kauan, silmäluomiin kerääntyy jotakin näkymätöntä painomassaa, joka väkisin lappaa nahkalerpukkeita silmien yllä alaspäin? vai väsyvätkö silmämme seuraamaan kaikkea turhuutta ja päättävät sulkea ulkopuolelle tympeän maailman?

tyyliin:

"NYT POJJAT RIITTÄÄ

LÄPÄT KII JA 

KAFFEPAUSSILLE"

haha

*VÄLI EROTUKSEN TEKEMISEKSI*

Lulukin heräsi ja toi sulonaamansa ihastuttamaan verkkokalvojani

no se tästä tajunnanvirrasta

sekalaista soppaa ja kirsikka päälle

tämä tyttö kirmaa vesiklosettiin ja juo persiljateetä, jospa rupeis taas röörit toimimaan moitteettomasti

yön iloa,

Am(me).

XX

LULU.

saanko esitellä, pikku riiviömme Lulu Dahlia.

YKSITOIKKOISUUKSIA.

minä katson ulos
yksipäisten silmämunien läpi
toisin kuin kulmakunnan naiset
monine ulottuvuuksineen

yhden luunvärisen koltun alla
juhannuksenväriset harhaluulot
ytimistään kiinnittyneet pelkotilat
ja tuolia pehmittämässä
lasten unohtuneiden pehmoeläinten
lämpimät karvasisälmykset

vastapelurin selkäpielissä
kylmettyneet hikikarpalot
rutikuivat juotikkaat imivät
voitonnälän

näillä leveyspiireillä
karhutkaan eivät pysy lupauksissaan
pojat haudataan päällekkäin
ja laulajamummot tienvarsilla
huutavat menetettyjä ensirakkauksiaan

me metsittyneet
pystyynkuolleet kelot
yksin varpaillaan seisten
tanssimme hidasta tiputanssia
ja kun aika käy vähiin
peittelemme sateenkaaren

NÄIN SELVISIN MARRASKUUSTA.

 lucid--moons.tumblr.com 

haha, (taas kerran) selvittiin Marraskuusta! *pienet sille*
sille sopii jo korkata hyvä luomukuohari ja pitää pienet yhden (max 2:n-)hengenjuhlat.

näin sen tein:

° luin pari kirjaa, yhden hyvän ja toisen vähemmän. Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat, Torey Hayden: Nukkelapsi 


° muutaman kerran pidin sovituista menoista kiinni ja useamman kerran peruin ja jäin sänkyyn ihana pörrö-Francis kainalossani - enkä edes potenut rusentavaa syyllisyyttä tämän takia.

24.media.tumblr.com 

° lotrasin surutta kalliita luonnonöljyjä ja muita hemmottelulitkuja ja -tököttejä; tähän aikaan vuodesta ei ole syytä säästellä (paitsi itseään). mun suosikki: Charme d'Orient: Mustakuminaöljy http://ecobeauty.fi/tuotteet_tarkka.php?paaryhmaid=0909092133584520&aliryhmaid=0909092135523350&id=120409145321AFFD

° join väkisin hyvää kahvia tuuhealla maitovaahdolla, vaikkei kumpikaan periaatteessa sovi minulle, mutta koska teki mieli ja halusin ja espresson keittäminen liedellä on passeli huolistairtautumisriitti.

timtimtaylor.tumblr.com 

° venyttelin metsänääniä kuunnellen ja hengitin.

° tuorepuurot.!

° poltin eteerisiä öljyjä tuoksulyhdyssä (bergamotti, i love!<3)

° tuhlasin hienoja kylpykuulia ja kävin kokovartalovahauksessa (itsetunto nousee nollasta kymppiin - varaa aikaa tunti plus hyvä kivunsietokyky) ja söin macaron'seja kylvyssä. jos on kerta Nainen, miksei olisi sitä kunnialla naiseuttaan vaalien?

° haaveilin kevään Pariisinmatkasta ja autoreissusta Jäämerelle.
sekä monesta muusta asiasta.

fairytale-x.deviantart.com

° join kuukauden aikana kaikki Clipper'in Sleep Easy-iltateeni.

° siivosin kerran kaiken.

° katsoin Gossip Girliä ja heivasin "aivot narikkaan", söin riisijäätelöä ja pakastamiani luomumansikoita (nyt on oikea aika tyhjentää pakastin, eikä sitten maaliskuussa! eihän tätä kaamosta muuten kestä. marjavoimaa!)

° ostin itselleni kukkia kerran jos toisenkin. olenhan niin hyvä tyyppi..

officialaudreykitching.tumblr.com

° kävin läpi RAKKAUSLAATIKKOANI a.k.a vuosien varrelle taltioimiani muistamisenarvoisia hetkiä ja tunnelmia, postikortteja leffalippuja aamurunoja valokuvia tikkarinvarsia teepusseja puolisonsa-menettäneitä-korvisleskiä .. johtopäätöksenä aina huomaa, että kyllähän elämä on useimmiten kannattanut. ainakin on kertynyt a nice bunch of sweet memories.<3

° ihanainen pikku "Mutteri"-mukula, josta lisää heti pian!


hei friidut, me teimme sen!
nyt käännetään pyrstösulat Marraskuulle 2013 ja nokka kohti uusia tuulia (ja Tuulin häitä!)


welcome December.
xx
A.

IN THE LOVING MEMORY.

en osaa sanoa mitään kaunista.

olen aivan kalmea ja veltto, unettomuudesta ja surusta ja raivosta. kerrankin aurinko paistaisi kauniisti mutta sen säteet tuntuvat nyt viilaavan lihaani kuin lasersäde.
kynsieni alla vielä lojuu kuoleman haju.

kolme pientä kissanpoikaa eivät nähneet elämää kohdunsuun tällä puolen. kaikista elvytysyrityksistä huolimatta emme saaneet heihin elämän henkäystä aikaiseksi.
tämä teksti on siis omistettu noille kolmelle, ennen aikojaan poismenneille, kolmelle pienelle muskettisoturillemme.

olisin tahtonut ikuistaa heidät kolme vierekkäin kuvaan, mutta ehkä en kajoa noihin pieniin velttoihin raatoihin.
uskoni taisi väljähtää tuon elämän mukana joka heistä kaikkosi.
voitte ehkä kuvitella, mitä on pitää toinen toisensa jälkeen kolmea pientä elämän ihmettä kämmenillään, uskoen ja toivoen ja elämää peukaloilla varovasti rintarottinkeihinsa pumpaten, puhaltaen pieniin kitoihin ja tuntien miten loppukin lämpö pakenee iholta.

"kuolema on viimeinen vihollinen". totta vieköön.

saimmepahan ainakin pienen hedelmäpussin täyteen, ja kunniallinen hautaus odottaa toimitustaan.


hyvästi, pikkuiset.<3
- -


surun survomana,
A.


ps. yksi sitkeä urholainen jäi kyllä eloonkin! hänestä lisää sitten myöhemmin. yritämme iloita nyt siitä, mitä saimme ja mitä meille annettiin. vaikka suru on kyll' voimakas herra.

OODI HULLUUDELLE.

"miksi elämä on niin vaikeaa?"

tiedän että loppujen lopuksi kyse on ennen muuta piintyneistä ja muutettavista henkilökohtaisista asioiden katsontakannoista, mutta..

samalla jotenkin viihdyn paremmin "kun kaikki on huonosti".

lievä ahdistus voi olla sairaalla tavalla nautinnollista.

tapaan ihmisiä, joista haluan enemmän tai joita en halua laisinkaan. pelolla odottelen äitini koetuloksia. syön kakkaa ja vihaan siksi itseäni. haaveilen kehoni sutkeaksi lempivästä paastosta tai yliraskaasta urheilusta, jolla päivästä toiseen voisin piiskuroida itseäni ja kokea mielihyvän tunnetta, joka kihisee kropassa ylimaallisten ponnistusten jälkeen. haluan nuolla suolaa maasta ja maata jään päällä ja pitää kuumaa kananmunaa vatsani päällä. aamuisin herään hiessä ja keuhkot pakahtuen kuivaan huoneilmaan ja inhon ja järkytyksen ja uteliaisuuden synnyttämiin unikuviini. upottaudun elokuvien maailmaan ja annan ahdistuksen yltyä. olisi ideaalin systemaattista ja kognitiivistä ruveta spekuloimaan miksi koen näin, mutta se on yhdentekevää. joskus kaipaan maailmaa, jossa millään ei olisi seuraamuksia. joskus pelkään että kaikki tämä itsesäätely ja pidättyminen ja suorittaminen näivettävät minut. olisihan se helpompaa, jos yleisestikään ei millään olisi Väliä. jos yleisesti kellään ei olisi tunteita, moraalia, mitään estoja. tämä Väli kuitenkin on ja sotkee pakkaa. hamuan anarkiaa mutten Heidän tavallaan. haluan paremman ja selkeämmän mielen (ja maailman). väistämättä huomaan toistuvasti paheksuvani kaikkia muita. mitä heillä muka on? paheksun sitä tyhjyyttä, jota kaikkialla näen. normaaliutta. jospa sitten olen niitä luovia ihmisiä, jotka on kiedottu mielenhataruuden kurimukseen? näen kaikessa jotain ja se syö ja rikkoo ja riuduttaa ..ja tuo elämää.

olen siis hullu. haluan elää elämääni kuin ikuista loppumatonta performanssia. mikä siinä on väärää? holtittomuus. sitä ei siedetä ja hyväksytä. aikuinen ihminen ei saa olla villi ja 'out of the box'-ajatteleva weirdo, sillä se on vastuutonta ja pelottavaa. bullshit! väitän, että ellei valtaosa aikuispuolen kansalaisista menettäisi lapsenmieltään ja kykyä nähdä asiat keskivertoa hullunkurisemmin ja luovemmin, maailma olisi jo ison piirun verran houkuttelevampi paikka kyteä eikä radiossa tarvitsisi kuuluttaa, että kadulla on nähty hymyilevä vastaantulija. tämä on silti turhaa toiveajattelua, mutta aion silti pitää (seko)pääni ja olla alistumatta tyhjiin kirjoittamattomiin sääntöihin ja skenaarioihin, silläkin uhalla, että jään tällaiseksi, enkä ikinä opi olemaan muiden mieleen.

älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. vaikka jollain kierolla tavalla nautin kituessani ahdistuneisuudessani ja pakkomielteissäni, niin on tässä koko lystissä toki jotain, minkä jättäisin poiskin (harmi kun sitä ei voi koota kuin lautastaan lounasbuffetissa, tässä on otettava koko paketti). kuten ainainen riittämättömyyden ja syyllisyyden tunne. soisin olevani ennemmin aavistuksen terveemmän itsetunnon omaava hullu. 

mielestäni ihmisen on yritettävä tulla toimeen sillä mitä tai mikä on. jos silmieni takana nirskuukin iso tumma Paha, tunne tai se sellainen ilmassa vellova vuorenjärkäle kuten elokuvissa, niin olkoon. parhaani mukaan yritän imeä siitä voimaa (ja voimaahan siinä on! kyse on vain uudelleenkanavoimisesta) ja milloin onnistun milloin en. se on käytännössä kuin syöpä. mielessä, ajatuksissa, peilikuvassa.

aion olla urhoollinen. tahdon selviytyä ilman lääkkeitä ("ilman kemikaaleja mies osoittaa"). ja olkoonkin että pidätte minua hulluna (sitä tuskin voimme enää välttää), olen Silti yleensä niiden puolella, jotka sitten lähtevätkin oman käden teitse. eivät he minun mielestäni ole luovuttajia. he kulkivat tiensä päähän ja ovat kyllä Hänen muistissaan. minusta se ei ole raukkamaista, vaan vaatii äärimmäistä voimaa (jota minulla ei ole).

en silti väitä, etteikö tämä sattuisi pirusti. viihdytän itseäni kuvittelemalla, ettei ehkä vanhoja vanhempiani ollut tarkoitettu siittämään enää lasta tänne auringon alle. ehkä siitä isän materiaalista oli kulunut viimeinen käyttöpäivä umpeen ja niinpä minun aivoistani tuli tällaiset ja minulla on puutteellinen kyky suodattaa mitään ja kokea olemistani mielekkääksi (tai sitten olen liiankin herkkä tänne, en osaa päättää kummasta se johtuu).

oli miten oli, helpompaa olisi että asiat olisivat muulla tavoin. silti päätin, että hitot, katkeraksi en rupea! otan kaiken paskan kykyjeni mukaan kiitollisena vastaan, sillä ilman tätä, en olisi tullut näinkään vahvaksi (ja todennäköisesti vihaisin loppupeleissä itseäni silti enemmän). ja onhan tämä kaikki tuonut melko lailla uutta perspektiiviä asioihin, koko elämään.

joo, että hulluja ollaan, mutta aina kun pahin kiristys ja kipu ja taonta ja vapina lakkaa, voin hetken hengittää puhtaampaan sieluun.

kiitos.

JOTAIN JOTA HALUAN ÄKKIÄ SANOA.

viime aikoina olen kokenut kaksi kovin yllättävää ja hämmentävää uudehkoa tunneryöpsäkettä.
toinen on niin merkillinen ja fyysinen ja nolohko ettei sitä voi tässä sanoiksi pukea.
toisen koin äsken.

äitini toi minulle joku päivä sitten ikivanhan runokirjani (jonka hän on alkutekstin mukaan antanut minulle vuonna 1997 voitettuani "kolmannen palkinnon runokilpailussa"). jokin kumma nostalginen tunnemelska kimposi muistoihini selatessani pian parin vuosikymmenen takaisia tarinanalkujani (joista ensimmäiset ovat otsikoitu "Karhut luolassa" ja "Marjametsä!!" - ja joista, uudemmistakin, valtaosa on jäänyt kesken ensimmäisten virkkeiden jäljiltä.. ja joista yksi on otsikoitu "Mitä minä rakastan?" eikä siihen ole muuta tekstiä kuin alku: "Minä rakastan Jeesusta" -ei edes pistettä, hehe) Lisäksi luin kymmenen vuoden takaista historian tutkielmaani ja siitä saatua palautetta (jonka antanut opettaja kuoli taannoin) ja tämä alaraajoja kihelmöivä huimaava tunnekohina sen kun syveni.



ja jossain lihakerrosten ja arpien ja surkastuneiden toiveiden alla,
hiipii esiin usko.
usko itseeni.

että jospa sittenkin?
minusta olisi joskus tähän. 
johonkin.  -


olen pudota tuolilta.

RUN RUN RUN RUN RUNAWAY.

tämä on ihana vanha hassu kappale, jota tätänykyä jokapaikkaan autoilevana tykkään hoilotella, kun se kohdalle osuu. 
(olen nimittäin löytänyt huikean hyvän radioaseman, jossa soitetaan vanhoja klassikoita, "stadin parasta musiikkia ilman lätinöitä".)

tämä ei voi jättää kylmäksi, vaikka sormet ja ahteri kylmällä penkillä hytisisivätkin ja ulkona syksy tihrustaisi tuulilasiin suolaisia kyyneleitään.
etenkin jos vedät kohdat WAA-WAA-WAA-WAA-WONDERR ja WHAA-WHAA-WHAA-WHAA-WHY yhtä koreasti yläviivastolta kuin Del-herra.
uskaliaimmat laululintuset toki voivat luritella tätä ihan vaikka sateessa kävellessäänkin, jolloin "i'm walking in the rain" ilmentyy paremmin. (itse tarvitsen vielä eristettyä auton turvakoria ympärilleni.)

vielä kun olisi se 60-luvun keltainen fiiatti alla, konjakinruskeat sausot käsissä ja siloiteltu permanentti villabaretin alla..


toivossa eläen & kaikkia yksin auton ratissa kovaääniseen laulantaani yhtymään kannustaen (parhaaksi osoittautunutta itsehoitoa latteisiin hetkiin),
Amélie.

xoxo

ELÄ HYVIN. KÖRMYPANSSARILLA TAI ILMAN.

hi.

nyt ollaan jo siinä vaiheessa syksyä,
         että paluuta ei ole.

kuten joka ilta kun lamppu sammuu.
voit miettiä että taas yksi päivä, jota ei takaisin saa.
kai sentään elit sen hyvin?


elämä on taas kolhinut erinäisillä iloilla ja pettymyksillä.
(joskus iloista jää syvemmät kolhut)


yksi päivä mietin, miten aina vihasin ja kokosieluisesti
halveksin niitä välinpitämättömiä ihmisiä.
tiedättekö?
niitä, jotka olivat kasvattaneet huikean körmypanssarin
sielunsa ympärille, joita mikään ei hetkauttanut, joiden emotionaalinen vuorovaikutus oli kuollutta.
jotka eivät odottaneet mitään, keltään tai ketään.

yksi päivä toivoin voivani olla sellainen.
(you know, tyyliin pessimisti ei pety).


kaiken päivää ideoita putkahtelee tietoisuuteeni, ideoita erilaisiin luoviin juttuihin.
unohtanen niistä 85%.
mikä on harmi, jos yhdestäkin olisi voinut tulla joku kansallinen menestysrevyy.
kaipaan henk.koht. sihteeriä, joka kirjoittaisi kaiken ylös, milloin ikinä Se Idea päähäni pälkähtääkin, suihkussa tai ratissa tai yöllä puolivalveilla kesken unien (ne on niitä parhaimpia, uskokaa pois!) kuten Hella W.:llä.


no.
yritetään ajatella itsestämme edes yksi hyvä ajatus joka päivä.
(muista ei niin väliä.)
A.

AJATELLUKSI TULLUTTA JA KESÄLUETTELOINTIA.

Aika on hassu asia.
sen vääjäämätön ohitselipuva määre
lähes koominen.
se menee ja kuluu ja
meidän tehtävä on vain pysyä sen kintereillä.
ja luoda vedenpitäviä muistoja matkan varrella.


aika on mennyt taas niin etten ole saanut mitään täällä sanotuksi. vaikka joka päivä mietin, että pitäisi ja pitäsi. kunnes väsyn pitäytymään itseni 'pitäisi'ttämisessä ja annan olla. sellaista on minun elämäni. kulkua eteen ja taakse, tänään itseään soimaten ja huomenna ollen armelias äititeresa, joka rakastaa itseään ja jokaista antipersoonaansa kaikella maailmankaikkeuden rakkaudella (ts. uupumusvoipumuslaiskuuskohtaus jonka jyräävän voiman alla ei edes jaksa syyttää itseään (muita kylläkin)). ja sitä seuraavana on taasen vuorossa loputon sättiminen ja loppuunviety perfektionismeily. (johon varoitan: jää koukkuun. mikään ei anna yhtä lailla poltetta arkeen kuin jatkuva itsensä orjapiiskurointi.)

no, näiden kahden em. mantereen välillä on kuitenkin aina tovi aikaa hengitellä ilmaa keuhkot täyteen ja haistella viimeisiä ruusun kukintoja ja keittää espressot vaikkei se ole järkevää vatsallisesti ja olla hiljaa sisällään itsekseen vaiti.
(joskus tekee hyvää olla tuntematta mitään itseään kohtaan).



syyskesä on jo ja syksy pian
ja nyt on aika miettiä sata ja yksi keinoa elää talven yli.
(kunhan ensin on selanut mielessään läpi ne muut vaihtoehdot).
ja pohtia, mitä kaikkea tänä kesänä, elämäni kesänä 2013, jäi tekemättä, missä käymättä, mitä lukematta, mitä tuntematta, ketä muistamatta..

mutta entäpä mitä kaikkea sain sitten aikaiseksi?
(eivätkös tutkijatkin sano, että on tervehdyttävää nähdä asioiden kääntöpuoli, ennen muuta positiivinen sellainen)
(kuten huomaatta olen ihastunut sulkumerkkeihin)))
2013 kesällä minä (sentään):

-söin melkoisen määrän grillattuja vaahtokarkkeja ja vietin yhden yön hiipuvan hiilloksen äärellä kuunnellen tuntemattomien ihmisten tarinoita 
-nukuin päiväunet riippumatossa
-tein yrttiteetä luonnosta poimimistani kasveista
- siivosin sängyn alle kertyneet unelmat
-ostin ensimmäisestä palkastani (puolella siitä) täydellisen lingerie-setin
-lensin vieraaseen ulkomaankaupunkiin
- katsoin laatuelokuvia (mm. CAPRICCIOSA ja INDSIDE IM DANCING, suosittelen)
-aloitin kirjan
-tein itse jäätelöä
-mietin mikä minusta tulee isona/seuraavaksi
-olin viiden päivän detox-lomalla puhdistumassa ja katselemassa vain omaa napaa
-meloin kajakilla ja kävin blues-iltamissa
-näin sekopäisiä unia ja painajaisia joista heräsin hikisenä henkeä haukkoen kuten elokuvissa ikään
-ikävöin ihmisiä, joihin en saa enää kosketusta
- varasin aikaa henkisen hyvinvointini parantamiseen
-kasvatin kesäkurpitsoja ja palsternakkoja (!)
- kirjoitin edes kerran kesäyössä kynttilän valossa sherrynhuuruisia runoja elämästä
-lorvin antaumuksella ja käytin aikaa kissojeni paijaamiseen
-päätin olla onnellinen
jne.


paljon jäi tekemättä ja kokematta ja saamatta, mutta tulipahan elettyä ja oltua olemassa. 
jeij! tällä mennään.


muistakaa maistaa jokaista päivää ja mennä ulos tanssimaan sateeseen.

xx
Améli

KÖMPELÖITÄ TEKSTEJÄ KADOTETUILTA PÄIVILTÄ. (älä katoa Päivi)

voisin olla kohtelias ja pyytää anteeksi äkkinäistä 

katoamista virtuaalitodellisuuden parista, mutta samalla en tahdo

langeta kiireen ja arjen loputtomien sokkeloiden hervottoman imun mukaansa temmaneena selittelemään poissaoloani. mutta. tässä ollaan taas. joitakin päiviä päähänpotkitumpana ja toisten päivien auringon syleileminä. hieman viisastuneempana.

kesän suloisten päivien problematiikka

piilenee siinä,

ettei enää tahdo nähdä

puiden runkoja

tai muitakaan luonnon luurankoja ja varsia

kun lehvästö on niin kaikenkattavaa

koko näkökentän peittävää

- ja minua harmittaa, ei se etten näkisi metsää puilta,

vaan etten näe yksilöitä,

vain massan.

--

nämä ikkunatkin ovat niin likaiset

ovat keränneet vuoden pintaansa

kissojeni kohmeista hengitystä

ja kuonorasvoja

ja lämpömme vaihtelua

huuruja ja kylmänkiteitä

se kaikki ihmisillä on kiire

kevään ulottaessa läpitunkevan valonsa

pimeimpiinkin nurkkiimme

pestä pois

tuo kaikki talven kuona

elämänjälki

etteivät vaan naapurit huomaa

että täälläkin elää vain ihmisiä.

--

luulen löytäneeni Rauhan.

hän juoksi vuosia minua kadunkulmissa karkuun.

joskus sain otteen helmaliepeestä,

mutta hän riuhtoutui irti -

ei uskoisi noin hennosta.

mutta Rauha vain odotti minua nurkan takana

kaikki nuo vuodet

mutta minun pääni ei kääntynyt

en tiennyt että elämää on sielläkin,

minne pääni ei käänny,

ja että eri tavalla ajattelemalla

voi luoda uusia ulottuvuuksia

uuden maan

ja kartaston

ja kaupungin tornit.

löysin Rauhan.

nyt me olemme ystäviä.

hän on melkoinen liberalisti

vai miten se kirjoitetaan

hulluudensuurissa haavekuvissaan

haluaa vapauttaa koko maailman.

ja minut mukaansa.

ei hän ole yhtään niin leppoisa ja tyyni,

kuin yleisesti luullaan.

hän vaihtaa vaatteita ennen kaupungille lähtöä

useammin kuin minä

ja haavoittuu joskus

ja unohtelee

ja jää pois väärällä pysäkillä

ja laulaa suihkussa

(eikä hänellä ole kovin kaunis ääni).

mutta Rauha on uusi ystäväni.

ja hän lupasi näyttää minulle

miten yössä lennetään

Sonia Rykielin silkkihuivi viittanaan

ja Reinot jalassa.

semmoista. 

ja tässä hieman kuvasatoa omakuva"kirjastani" Heräämisiä.

xxo

Amélienne.