LAPSUUDESTA JA PAKONOMAISUUKSISTA.

"Lapsuuteni kesät

sumuun vajonneet,

palasiksi muistojeni läjään hajonneet

Palapelin kokosin paksuin rukkasin,

ihmetellen minne kaikki palat hukkasin."

Eppu Normaali: Kaikki häipyy, on vain nyt

palat hukkuivat kai neljäksitoista vuodeksi,

nyt niitä alkaa löytymään

korvalehden takaa ja eteisen maton alta

aivokammioiden hitaista muistionkamoista.

perusnegatiivisuuteen virittinyt masentunut mieli ei meinaa vaan muistaa, että olihan niitä kauniita muistoja, hyviä hetkiä, leutoja tuulia.

joskus sellainen muisto paukkaa otsalohkoon kesken iltapäiväruuhkan tai lounastapaamisen

ja yhtäkkinen hyvänolontunne nostattaa niskakarvat

hitusen ilmaan.

hyvissä lapsuusmuistoissa on vain sellainen paha,

että niitä täytyy ronkkia ja tonkia

eivät ne omin avuin osaa perille

tai tule kutsumatta kylään.

"Kaiken minkä muistan
aika kutistaa,
mä sitä pelkään,..."

ja joskus

tuntuu sillä lailla helpommalta ajatella,

että lapsuus oli läpämätä

(se tuntuisi järkevältä päätelmältä, kun joskus katsoo peiliin, että eihän minulla muuten olisi syytä voida näin ja näin ja ajatella näin ja näin ja toivoa sellaista kun toivon)

hennot muistijäljet kuitenkin todistavat,

että olin minä ihan onnellinen.

(minkä tosiasian usein sittemmin eletty elämä ja raaka nykyhetki jyräävät alleen)

mutta vähän outo.

nyttemmin olen älynnyt että pakonomainen kontrollintarve ja tietynlainen matemaattinen nipotus ovat leimanneet ajatusmaailmaani jo lapsesta.

muistan esimerkiksi laskeneeni päässäni kaiken - montako rappusta, montako aurauskeppiä ajomatkalla, puuta, lyhtypylvästä, postilaatikkoa, matkustajaa..

pidin myös kirjaa pääni sisällä erinäisistä mitättömyyksistä: esim. mitä synonyymeja on käsiin laitettaville tekstiileille:

lapaset, hansikkaat, hanskat, sormikkaat, kintaat, rukkaset, käsineet, tumput..(enää en muista niitä kaikkia!)

(yksinäisen lapsen aivot ovat ruuhkaisa leikkikenttä)

"Oli mielessäni elämäni olemattomuus,
kuun takaa mulle nauroi ikuisuus
Ei huomista, ei eilistä,vain tämän hetken voi nähdä peilistä"

jalo tavoite minulla kuitenkin on

hyväksyä, että mitä elämässäni onkin tapahtunut

- hyvät ja huonot asiat -

lapsuudesta pitäen, ovat muovanneet minusta sen ihmisen,

joka nyt olen

kaikkine omituisuuksineni ja rosoisuuksineni.

ja olen ihan hyvä tällaisena.

riittävän hyvä.

xoxo