istahdan vihdosta viimein alas
kirjoittaakseni Teille jotain
jotain kaunista ja järkevää
jotain kesästäni mikä aiheuttaisi
päätähuimaavaa blogikateutta
että näin minä elelen
herroiksi, rouviksi
unohtumatonta kesääni 2012..
hah.
samalla kun sormeni uivat
näppäimistön tuttuihin
ja tuntemattomiin uomiin
unohdan Kaiken
kaiken mitä piti sanoa
kuin äitini
joka luurin päässä kiroaa unhoitteluun
että kun kaikki pitäisi aina kirjoittaa paperille
mutta
siitähän jäisi ikiaikaiset muistijäljet
jäljet julkaisukelvottomista ajatuksistani
jotka uivat aivojen sohjokäytävillä
hermosolujen hetteikössä
vastavirtaan
ilman niitä
ihoanuolevia käsivarsikellukkeita
uhmakkaina
sade on raiskannut
vaivalla huoltamani kesäkukat
ruiskaunokit, silkkiunikot
kaikki maahan paiskattuina
alistettuina
hennot ruumiinsa mullan yllä
kuin omani
maan päällä
vastentahtoisena
alistettuna
tahtoisin huutaa
kuin fernando pessoan hahmot ikään
oi! oi!
tätä elon kylmää kankeaa
sateisen kesämaanantain
arkista eleettömyyttä
paluu takaisin
kuin paluu ei mihinkään
A,
