Tämä kevät imee minusta mehut, kuin sormenpäänkokoinen punkki kehon luoksepääsemättömissä kolkissa.
Tässä voisi taas lähteä "on olemassa kahdenlaisia ihmisiä"-linjalle, mutta jääköön tuo lokerointi tältä erää.
Huhtikuu vain on ollut kohdallani päätöntä päsmäröintiä ja suoriutumista velvollisuuksien kirjosta, joista elämä toisinaan koostuu. Enkä ole keksinyt mitään maininnanarvoista sanottavaa.
Odotan vain kesäkuun alkua, jolloin uusi ja ennakoitavissa olematon (sekä työtön) vaihe elämästä polkaistuu käyntiin ja tämä orjuuttava oravanpyörä hetkeksi pysähtyy.
Ehkä silloin löydän sisältäni jonkin uuden tarinanpoikasen..
Tällaisina sateisina ja valoisan harmaina huhtikuisina maanantai-iltoina voin vain haaveilla tulevista sweet'n'sour elämänmakuisista seikkaluista ja luomisen tyrskyistä, istua hämärässä paksussa villapaidassa, seurata kissanpoikien telmimistä ja kuunnella lohtumusiikkia.
Ja päättää olla onnellinen juuri nyt.
"Maailma on hemmetin kaunis/
mutta joskus niin lohduton"
xo
A.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti